Hae tästä blogista

tiistai 22. joulukuuta 2015

Lukuvuosikatsaus 2015

Väänsin viime vuonna ensimmäisen vuosikoosteeni lukemistani kirjoista. Ajattelin tuolloin, etten jaksa moiseen toista kertaa ryhtyä, mutta olen kääntänyt takkini.

Tässäpä siis tämän vuoden kooste. Vuotta on toki vielä jäljellä, mutta luettujen kokonaismäärä tuskin tästä enää dramaattisesti nousee. Kuvituksena ruutukaappaukset Goodreadsista.


Vuonna 2015 luetut: 70 (luku noussee muutamalla - Päivitys 1.1.2016: lopullinen luku 72)

Suomeksi luetut: 22
Englanniksi luetut: 50

Suomeksi olisi voinut lukea enemmänkin, täytyy skarpata ensi vuonna. Viime vuonna luin tietoisesti enemmän suomeksi ja se näkyi määrässäkin (32/73). Tuppaa tuo suomeksi lukeminen unohtumaan, jos ei erikseen itseään siihen patista. Lukunopeuteni on suunnilleen sama suomeksi ja enkuksi, mutta jostain syystä minulle on syntynyt kynnys lukea suomeksi.


Arvostelukappaleet: 8

Saman verran muuten kuin viime vuonna.  Minulla on tosin yksi a-kappale (Reeta Paakkinen: Kuun ja tähden mailla) odottamassa lukuvuoroaan. Olisin lukenut sen jo aiemmin, mutta se unehtui kotiin reissun ajaksi.

Uutuudet eli vuonna 2015 julkaistut kirjat: 18

Uutuuksiin olen laskenut joko Suomessa tai Brittilässä tänä vuonna ensimmäisen kerran julkaistut teokset. Osa lukemistani uutuuksista ei siten ole saatavilla suomeksi. En myöskään laske uutuudeksi Suomessa tänä vuonna julkaistua Alice Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museota, koska se on julkaistu Brittilässä jo viime vuonna.


Uudet maavalloitukset: 4

Mongolia: Byambasuren Davaa & Lisa Reisch - The Cave of the Yellow Dog
Taiwan: Li Ang - The Butcher's Wife
Kirgisia: Chingiz Aïtmatov - Jamilia
Kolumbia: Gabriel García Márquez - Of Love and Other Demons

Onpa hävyttömän vähän, mutta onhan tässä koko elämä aikaa koluta lukemattomia maita.



Ps. Pidätän oikeuden laskuvirheisiin: matematiikka ei ole koskaan ollut vahvinta osaamisaluettani.

8 kommenttia:

  1. Kiva katsaus! Uusia maavalloituksia et ole tosiaan tehnyt monta, mutta sitäkin harvinaisempia (paitsi Kolumbia, García Márquezista johtuen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, melko laihaksi jäi maanvalloitus mutta olivat kyllä kaikki omalla tavallaan antoisia kirjoja. Eniten pidin Mongolian valloituksesta. :)

      Poista
  2. Kiinnostavan näköistä lukemista, toivottavasti noista joku suomennetaan. Pidin Tuurin Ranta kirjasta tosi paljon. Olen lukenut sen lisäksi Seitsemän nimen tytön, Lohikäärmeen värit, Outi Pakkasen kirjat, Kaksoiselämää ja Bob-kissakirjan.
    Oikein hyvää Joulua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Ranta oli kieletään liian runsas, mutta ymmärrän että toisia se viehättää. Itse tarina oli kyllä hyvä ja pidin siitä. Tänä vuonna tein monia upeita kirjailijalöytöjä, joista ajattelin vielä tehdä jutun erikseen jossain vaiheessa.

      Oikein mukavaa ensimmäistä joulupäivää! <3

      Poista
  3. Mukava katsaus! Minä en olekaan pitänyt kirjaa uutuuksista tai valloitetuista maista... niitä lukuja olisi kyllä kiva katsoa vuoden päätteeksi. Luulen tosin mututuntumalta, etten juuri valloittanut uusia maita tänä vuonna. Taiwan, Kirgisia ja Mongolia nyt ainakin ovat minulta käymättä, eksoottisia maita sait tilastoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei varsinaista kirjanpitoa ole. Teen kaikki laskelmat tuon Goodreadsin lukuhaasteen kautta eli ihan vain kirjojen kansia pällistelemällä ja laskemalla. Tosi kätsyä, suosittelen. Se on aika hauskaa ja itse saa keksiä, mitä kaikkea listailee tai jättää listaamatta :D

      Mongolian kirja oli muuten kaikista sykähdyttävin näistä uusista maista. <3

      Poista
  4. Tulin komppaamaan Margitia: hienon eksoottisia lukukokemuksia olet tänä vuonna hankkinut! Minulla tuntuu maa-haaste junnaavan paikallaan...

    Oletko julkaisemassa vielä jonkun top-10-tyylisen listauksen vuonna 2015 lukemistasi kirjoista? Olen itse juuri blogikierroksella kurkkaamassa, josko sellaisia olisi joku tehnyt ja jos niistä saisi lukuvinkkejä tälle vuodelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Aika vähän noita uusia maita minullekin kertyi, mutta sentään muutama. Valloitus siis etenee hitaasti, mutta varmasti. ;)

      Kyllä olisi tarkoitukseni koota vielä postaus, jossa hehkutan edellisen vuoden kirjaelämyksiä. Postaus tullee huomenissa, mutta suosikkini ovat pääsin enkunkielisiä. Luin viime vuonna harmillisen vähän suomeksi. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.