Hae tästä blogista

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Paluu arkeen


Nyt on reissut reissattu ennen seuraavaa reissua. Juu, sellainen on taas tulossa - useampikin. Mutta niistä toiste. Eletään nyt tässä hetkessä, vaikka mieli halajaa taas minne sattuu.

Luin peräti noin kolme sivua romaania (Peter Jamesin You Are Dead) reisen aikana. Tiesinkin etukäteen, etten juuri lue matkalla. Silloin keskityn ihan muuhun ja tutustun (lukemallakin tietysti) paikkoihin, joissa olen - annan itseni niille kokonaan.


York oli eräs kaupunkikohteemme (nämä kaikki kuvat ovat sieltä). Olen käynyt siellä aiemminkin, mutta jokin jäi kaivelemaan tuolloin ja halusin palata. Nyt on palattu ja nähty, Yorkin historiallinen muurikin kävelty kokonaan - vihdoinkin. Mieleni sai rauhan: en koe tarvetta enää palata, vaan talletan kaupungin muistojeni leikekirjaan.


Kävimme myös rautatiemuseossa. Ihastuin.


Saatan laitella jotain matkakuvia myöhemmin, jos jaksan (en tiedä vielä haluanko oikeastaan jakaa niitä hetkiä edes kuvina, vaan pitää itselläni). Mutta seuraavaksi postaan kesäkuun kirjaostokset, ettei hienosti alkanut kuukausittainen raportointini mene ihan pilalle. 


Hieman haikea olo on nyt.

"I'm sailing away set an open course for the virgin sea
I've got to be free, free to face the life that's ahead of me
On board I'm the captain so climb aboard
We'll search for tomorrow on every shore
And I'll try oh Lord I'll try to carry on."

Styx - Come Sail away 


14 kommenttia:

  1. Aika kolkon näköi pytinki tuossa yläkuvassa. Onneksi ei tarvi asua siinä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, liikaa portaita varmasti siinä. :D

      Poista
  2. Hienoja kuvia! Iso-Britanniassa olisi niin paljon nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja etäisyydet ovat melko pieniä eli vain muutamassa tunnissa pääsee ihan erilaiseen miljööseen. Siksi tämä onkin kompakti maa heittää road trippejä. :)

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin! Ja ihania kuvia, kuten aina! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Oli mainio reissu, mutta kotiin on silti aina kiva palata. Parasta on, kun ei heti aamusta tarvitse lähteä metsästämään kahvia. :D

      Poista
  4. Onpa jyhkeän näköinen paikka tuo York. Jotenkin minulla on sellainen kutina, että tuolla voisi olla minullekin paljon mielenkiintoista katsottavaa. :-) Tuo rautatiemuseo nyt ainakin. Mistä tulikin mieleeni, että mulla on vielä Helsingin ratikkamuseokin käymättä. Milloinkohan siellä kerkeäisi käymään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. York on upea kaupunki eikä siis ole ihme, että on eräs top-turistikaupunki täällä. Britit matkustelevat paljon itsekin omassa maassaan. Nyt ei (onneksi) vielä ole varsinainen lomaseason, joten vaikka väkeä oli paljon, niin ei kuitenkaan liikaa. Tuo Yorkin rautatiemuseo on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos Yorkiin joskus päätyy. Itse ihastuin etenkin vanhoihin juniin ja niiden kalustuksiin. Harmi, ettei enää matkusteta niin. :P

      Nyt heti Helsingin ratikkamuseeon - kameran kanssa! Ja sitten bloggaus, minua kiinnostaisi kovasti. :D

      Poista
  5. Ihanan kesäisiä kuvia. Noissa jyhkeissä muureissa ja linnoissa on aina aivan omanlainen tunnelma... ja tosi kiva banneri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banneri on eräästä cahrity shopista ja menee kohta vaihtoon, kunhan saan uuden tehtyä. Nyt alkaa keltainen riittää, sinistä ehkä vaihteeksi. :D

      Rakastan muureja ja linnoja ja linnoituksia ja ja ja. York oikein tursuaa historiaa. Se on roomalaisten aikoinaan perustama kaupunki. :)

      Poista
  6. Onpa hienoja kuvia. York vaikuttaa kaupungilta, johon itsekin ihastuisin varmasti. :)

    Ja kiitos biisilinkistä. Kappale ja artisti olivat minulle ennestään täysin vieraita, mutta kuuntelin ja tykkäsin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. York on komea kaupunki tulvillaan historiaa ja kapeita mukulakivikujia, pieniä putiikkeja ja taidetta. Siihen ei oikein voi olla ihastumatta. :))

      Kiva, että biisi miellytti. Itsekin sen vasta bongasin kun netissä levisi video, jossa koditon alkoi sitä soittaa pianolla Floridassa. Kiinnostuin kappaleesta ja etsin sen Youtubesta: ihastuin erityisesti tuohon linkkaamani Kapenan versioon, joka on siis cover.

      Poista
  7. York on yksi niistä kaupungeista Briteissä (jonne en ole ylipäätään vielä päässyt matkustamaan), jonne haluaisin ehdottomasti joskus matkustaa (muita ovat Edinburgh ja Oxford). Noissa matkakuviesi rakennuksissa ja kujissa on vähän sellaista ihanan goottilaista tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. York on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, rohkenen lämpimästi suositella. Edinburhissa olen käynyt joskus aikoja sitten, mutta sekin jäi kaivelemaan. Luulen, että se täytyy koluta vielä uudelleen jossain vaiheessa. Meidän oli tarkoitus ajella myös Skotlantiin, mutta pohjoisessa oli niin sateista, että skipattiin se osa kokonaan.

      Oxfordin haluaisin minäkin vielä koluta kunnolla, samoin Bath on näkemättä kokonaan. Seuraavaa reissua odotellessa... :P

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.