Hae tästä blogista

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kesäkuun kirjaostokset


Jeesustelin toukokuussa lisääntynyttä kirjamäärää (10). Noh, pistin sitten paremmaksi kesäkuussa eli kotiini muutti peräti kolmetoista kirjaa, oho. Kas tässä uudet perheenjäsenet. 



Collinsin kirjaboxi pitää sisällään kolme kirjaa. Tykkään lukea kielioppikirjoja ja siten myös huoltaa ja kehittää kielitaitoani.

Great Britain -kirjan ostin charitystä ennen reissua ajatuksenani saada siitä virikkeitä. Kaamea kasarikirja, joka on lievästi asenteellinen ja ylisekava. Nauratti kylläkin sitä lukiessani. Esimerkisi Yarmouth (merenrantakaupunki East Angliassa), jossa kävimme haukuttiin ihan pystyyn kirjassa. Hoho, ei se nyt niin paha ollut.

 
The Lie on luettu, ei ollut minun kakkupala. Kyseessä tummaa chick littiä trillerimäisin piirtein.

Pasi Ilmari Jääskeläisen lukisin mieluummin suomeksi, mutta koska se ei nyt ole mahdollista, niin hommasin sen englanninkielisenä.



The Death of Beesin olen halunnut jo pidemmän aikaa lukea. Se on suomennettu nimellä Mehiläisten kuolema.

Victoria Spryn Tortured kertonee juuri siitä, mistä kirjan nimikin. En olekaan hetkeen lukenut kunnon miseryä, joten tulee tarpeeseen.


Nesboa en ole vielä toistaiseksi lukenut lainkaan. Tämä kirja oli pakko ostaa, kun oli niin halpa (pari puntaa). The Secret Speech on jatkoa Child 44:lle, josta pidin kovasti. Pakollinen hankinta siis. Ps. Tom Rob Smithin Farm on myös hyvä!


Nämä Aberystwyth-kirjat oli pakko ostaa, koska ihastuin ensin kirjojen kansiin ja sitten takatekstikuvauksiin. Tätä sarjaa olisi ollut enemmänkin kaupan, mutta ostin näin alkuun vain kaksi ensimmäistä, koska en voi tietää pidänkö näistä ollenkaan. Lisäksi olen käynyt Aberystwythissä.


Suzanne O'Sullivanin kirjaa olen jo hieman aloitellut. En ole tosin esipuhetta pidemmälle päässyt, mutta vaikuttaa kiinnostavalta niin kuin "pääasiat" aina.

Miten on, onko joukossa luettuja tai muuten vain tuttuja kirjoja tai kirjailijoita?

14 kommenttia:

  1. Tuttuja ovat vain Jo Nesbo ja Jääskeläinen. Itselläni on päinvastainen suuntaus eli yritän pikemminkin hankkiutua ylimääräisistä kirjoista eroon kuin ostaa niitä lisää. Taloon on tulossa kerrostaloasujan pahin painajainen eli putkiremontti. Muutto kai edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, moni ei pidä kirjoista omassa kodissaan. Minä pidän ja minun heikko kohtani on niiden osteleminen. Laittelen niitä kyllä kiertoonkin, mutta tykkään kun on aina luettavaa käsillä. Kirjastoakin käytän kyllä, mutta ei sieltä kaikkea saa. :)

      Putkiremontti kuulostaa painajaiselta, kääk. Muuttaisin kaiketi itsekin alta pois, jos vain olisi mahdollista!

      Poista
  2. Jääskeläisne olen tietty lukenut.
    Nuo Aberystwyth-kirjat ovat kyllä hyvännäköisiä, onko sitä mitä lupaa eli (luultavasti ei kauhean vakavia) noir-pastisseja Walesiin sijoitettuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ovat sitä, mitä lupaavat sillä sen takia ajattelin että voisin tykkäillä. Kaupassa selailin kirjaa ja lueskelin kohtia sieltä sun täältä ja vaikutti ihan kiintoisalta. Mutta saas nähdä, miten käy. Yritän ottaa ensimmäisen lukuun mahdollisimman pian!

      Poista
  3. Minä olen ostellut tänä kesänä kirjoja, hieman erilaisia. Olen kerännyt elämäkertoja tyyliin Se on van elokuvaa ja sitten hyvin sekavaa sarjaa Mullova, Bergman, Garbo. hieman vieraampi alue minulle.

    Tämän Jääskeläisen tiedätkin varmaan http://www.image.fi/image-lehti/pasi-ilmari-jaaskelainen-antaa-kirjansa-ilmaiseksi-luettavaksi-suomessa-hypeton-kirja-on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garbon elämäkerta kiinnostaisi minuakin. Ja elämäkerrat yleensä, mutta jostain syystä ei ole tullut viime aikoina sellaisiin tartuttua. Ehkä syssymmällä sitten. :)

      Olen lukenut Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa ja pidin siitä kovasti. Harjukaupungin salakäytävät odottelee hyllyssä, joten nyt on kaikki Jääskeläiset hankittu. Vielä kun "ehtisi" lukea! :D

      Poista
  4. The Death of Beesin olen näistä lukenut ja se on aika hassu kirja! Ei siis mikään sellainen höpö, mutta tykkäsin sen erilaisuudesta. Henkilöhahmot olivat kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni olenkin lukenut muutamia blogimietteitä mehiläisten kuolemasta ja kiinnostunut siitä lisää. Yritän sen(kin) ottaa lukuun mahdollisimman pian. Täytyy varmaan pitää joku lukumaratoni jossain vaiheessa ja pyhittää koko päivä pelkästään lukemiselle. :)

      Poista
  5. Muistuipa tästä mieleen, että Mehiläisen kuolema on pitänyt lukea jo hyvän aikaa... näkyy olevan lähikirjastossa paikalla. :) Minulla on jäänyt kirjaostot tosi vähiin tänä kesänä. Tänään kävin ostamassa muutamat pokkarit kun oli tarjous, mutta siinäpä ne sitten on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vain kirjastoon lainaamaan! :) Itse ostelen suurimman osan kirjan heräteostoksina, mutta sitten on niitäkin jotka on vain pakko saada (koska eivät tule kirjastoon ollenkaan tai sitten niitä saa odotella todella kauan sieltä saatavaksi). Tässä kuussa en ole vielä ostanut yhtään kirjaa, ooh. :D

      Poista
  6. On aina ilo lukea ihmisten tekemistä kirjalöydöistä! Mehiläisten kuolema kiinnostaa kovin, mutta muista löydöistäsi vain Nesbö on ennestään tuttu, tosin ei tämä uusin. Olen melkoinen Nesbö-fani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään lukea toisten kirjalöydöistä! Niistä saa myös usein vinkkejä omaan lukemistoon. :) Minua kiinnostaa erityisesti Nesbon Harry Hole kovasti. Torakat on hyllyssäni, mutta sekin on vielä lukematta.

      Poista
  7. Apua, kuolailen täällä noita Aberystwyth-kansia! Vaikuttavat kyllä sisältönsäkin puolesta mielenkiintoisilta, noir ja kovaksikeitetty uppoaa aina minuun. Niin, ja Walesissa pitäisi kyllä joskus käydä. Ihanat maisemat jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wales on upea, kiertelimme siellä pari vuotta sitten. Tällä kertaa suuntasimme Pohjois-Englantiin ja enempi itään. Wales siis skipattiin kokonaan. Ehkä ensi kerralla sitten taas Walesiinkin. :)

      Minulla on kovat odotukset noiden Aberystwyth-kirjojen suhteen. Ehkä hieman harmittaa, kun en ostanut koko sarjaa (se olisi ollut kaupan), mutta en viitsinyt koska en tiedä pidänkö edes noista kirjoista. Tosin yksi kirja maksoi peräti punnan, että eipä siinä olisi konkurssiin mennyt. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.