maanantai 23. helmikuuta 2015

Kävelin joenvartta pitkin ja itkin


Hiljaa virtaa Thames.


Löydän hiljaisuuden sieltäkin, missä sitä ei ole. Antakaa minulle miljoonakaupunki - ja minä vaiennan sen.


- Miksei ovet aukene meille?
- Koska ne ovat lukossa?

Ikkunassakin kalterit. Oma pikku vankila.


Sweet Memories.


 Turha koputtaa oveen, en avaa kuitenkaan.


Silminnäkijä. Can you see me?


Neljä ylintä kuvaa on tältä päivältä. Muut kuvat tältä vuodelta. Pariin alimpaan lisätty elämä - tai kuolema - Photarissa.

Ps. En itkenyt.

15 kommenttia:

  1. Tapa, jolla katsot maailmaa, on kaunis, tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanaset voisin sanoa sinulle. <3

      Poista
  2. Jäin tuon ylimmän kuvan vangiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivottavasti pääset joskus pois. ;))

      Poista
  3. Kuvasi aiheuttavat serious matkakuumetta. Mutta en itke ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin on itkettävä, kun itkettää. Mutta jos ei itketä, ei kannata itkeä. :D

      Poista
  4. Hienoja kuvia, kylläpä olitkin löytänyt hiljaisuutta. Thames näyttää tuossa kuvassa ihan Kymijoelta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Thames nyt tietysti paljon komemapi kuin meidän Kymijoki, mutta tuossa sattuu sellainen hiljainen hetki ja paikka...
      Onko tuo otsikko jostain Eppujen laulusta vai Juicelta mistä? En nyt tavoita sitä.

      Poista
    2. Hiljaisuus on joskus pelkkä kuvakulma, joskus aito asiainlaita. ;) Kymojoella en ole käynyt, mutta uskon sen olevan kaunis joki. Jopa Vantaanjoki on paikoitellen upea ja uljas. :)

      Otsikko ei periaatteessa ole mistään ja on ehkä kuitenkin. Se voisi olla väännös kirjasta nimeltä Piedrajoen rannalla istuin ja itkin. Se oli sellainen romaani, joka jäi kesken jo melko alkumetreillä. Lukemisen yrittämisestä on aikaa ehkä noin viisitoista vuotta: taisi olla viimeinen Coelho, jota yritin lukea. Aikana ennen kuin Coelhosta tuli itsestäänselvien mietelauseiden viljelijä. :D

      Poista
    3. No, sehän se oli! Minäkin olen aloittanut samaa kirjaa.
      Coelhon mietelausekirjat, ns lahjakirjat, ovat minustakin tyhjiä, koska ovat niin täynnä itsestäänselvyyksiä. Yhteen aikaan niitä oli esillä joka paikassa.
      Olen joskus lukenut loppuu asti Coelhon romaanin Veronika päätää kuolla. Siinä ärsytti opettavaisuus ja jonkinlainen yksinkertaisuus, itsemurhaa suunnittelevan syyllistäminen. Itse olen aina ajatellut, että masennuksen sumussa ihmisellä ei enää ole niin selkeää valinnan vapautta, vaan aivojen tila vie eteenpäin.

      Poista
    4. Minäkin olen lukenut Veronikan, mutten muista siitä oikeastaan juuri mitään enää. Lukemisesta on siis tosi kauan aikaa. Minulla on ollut muistikuva, että olen saattanut pitää siitä, mutta luulen että aika kullannut muistot tai vastaavaa, koska itsemurhasta syyllistäminen kylläkin ärsyttäisi minua. Lukemani Coelhon vanhemmat kirjat ovat ihan ok, mutta sitten alkoi tulla niitä rasittavia mukafilosofisia latteuksia. Juu ei kiitos. :D

      Poista
  5. Upeita kuvia. Sielu tykkää. Ja kaipaa. Tuo kauppakin näyttää siltä, että minun pitäisi mennä sinne. Olen aina ollut hulluna karkkikauppohin, eikä niitä enää ole minun kulmillani, ei edes lähikaupungeissa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en astunut sisään kyseiseen puotiin. Se olisi minulle taivas, jos siellä olisi salmiakkia. Mutta ei ole, nyyh. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.