Hae tästä blogista

tiistai 2. joulukuuta 2014

Koosteet lukuhaasteista ja uusia tuulia


Osallistuin tänä vuonna kolmeen lukuhaasteeseen, joista kaksi on päättynyt. Tykkään kovasti lukuhaasteista, vaikka harvemmin "menestyn" niissä eli ei tule luettua niin paljon kuin voisi tai haluaisin.

Mutta mitä väliä! Lukuhaasteet muhivat alitajunnassani, ja jos nyt edes muutama kirja tulee luettua haasteeseen liittyen, se riittää minulle. 


Aloitetaan Vive la France -haasteesta, joka loppui jo 1.10. Sain luettua vain yhden kirjan (Albert Camus: The Outsider), mutta olen siitä hyvin ylpeä ja iloinen. Tuskin olisin nimittäin lukenut sitäkään ilman tätä haastetta.

Kilpailun jo päätyttyä rykäisin ja luin vielä vapaaehtoisesti toisenkin ranskalaisen romaanin (tosin samalta kirjailijalta), Ruton. Niin että kyllä kannatti osallistua. Kiitos Annamille kivasta haasteesta!



Suketuksen vastikään päättynyt Ihminen sodassa -lukuhaaste toi minulle neljällä lukemallani kirjalla korpraalin arvonimen. Noh, enpähän jäänyt pelkäksi sotamieheksi eli olen tähänkin ihan tyytyväinen.


Haasteeseen lukemani kirjat:


Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo
Qais Akbar Omar: Yhdeksän tornin linnake
Ishmael Beah: A Long Way Gone
Marina Nemat: Prisoner of Tehran


Minun perustamani haaste Hei me lusitaan! on vielä käynnissä. Se päättyy 31.12. 2014 eli vielä on aikaa vapautua sellistä!

Huomaan, että ryntään mukaan haasteisiin suurella innolla, mutta jo muutamien kuukausien kuluttua unohdan ne. Aion tänäkin vuonna osallistua muutamiin lukuhaasteisiin (minulta on myös tulossa sellainen eli pysykään kuulolla!) ja nyt rento tavoitteeni on muistaa lukuhaasteen olemassaolo niin kauan kuin se on voimassa.

Ps. Juuri alkoi Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste. Arvaa kuka on mukana!

11 kommenttia:

  1. Hävettää, kun ilmoitin suureen ääneen ja riemusta kiljuen lähteväni mukaan vankilahaasteeseesi. Ja montako kirjaa olen aiheesta lukenut? Nolla! Huono minä. Mutta vielä ei ole peli pelattu. Olen nimittäin koko vuoden suunnitellut lukevani uudestaan Monte Christon kreivin. Kirja on hyllyssäni. Nyt minulla olisi kyllä syytä lähteä kaltereita viilaamaan. Vai mitä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoh, mitä välii :D Pääasia, että olit/olet mukana ja eihän sitä tiedä, jos vielä yllätät kreivin kanssa. En ole itsekään uskaltanut laskea omia lukemisiani, sillä minulla on vahva tunne, että unelma vapaudesta jää tosiaan vain unelmaksi. Vaikka vielähän tässä olisi aikaa, mutta saas nyt nähdä. Jotenkin ei nyt just inspaa vankilakirjallisuus. Että mahdollisesti viilaamme yhdessä niitä kaltereita :D

      Poista
  2. Haasteet ovat kivoja, kun niiden myötä tulee tutustuttua kirjoihin, joita ei ehkä muuten lukisi. Tosin meinaa minullekin käydä niin, että innolla ilmoittaudun mukaan ja sitten unohdan koko asian.
    Kuva tietää, että sinultakin on haaste tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin minäkin ajattelen ja se on varmaan osasyy miksi niin herkästi syöksyn mukaan haasteisiin. Tosin yritän pitää vuotuisen haasterajan kolmessa, ettei nyt ihan lähde mopo käsistä ja on jotain mahdollisuuksia saada jotain oikeasti luettuakin. :)

      Haaste on tosiaan tulossa ja siinä on tietenkin oma lehmä ojassa, mutta siitä enempi myöhemmin. Luulen, ettei se aiheensa takia välttämättä kerää kovin innokasta osallistujamäärää.

      Poista
  3. En uskaltanut ilmottautua vankilahaasteeseen, kun viimeksikin jouduin suoraan suljetulle osastolle. Minun ongelma on päinvastainen, sillä uppoudun haasteisiin ja luen enemmän kuin tarvis.
    Kuitenkin tykkään haasteista yli kaiken ja kävinpäs ilmottautumassa Kirjalliselle retkelle Pohjoismaissa, koska luen tosi paljon pohjoismaista kirjallisuutta...dekkareita :)
    Kuitenkin onnea haasteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, meillä nämä lukuhaaste"ongelmat" ovat sitten päinvastaiset. Itse tuppaan olemaan liian höveli paitsi olen kyllä hyvä suunnittelemaan lukemisia, mutta se lukeminen sitten voi jäädä vähemmälle. :D

      Kirjallinen retki Pohjoismaihin -lukuhaaste on minulle helppo ainakin Ruotsin osalta. Haasteeseen osallistun, koska haluan aidosti yrittää tutustua muuhunkin pohjoismaiseen kirjallisuuteen ja haasteen siivellä se voi jopa onnistua. Mutta rennolla asenteella olen taas liikkeellä. :)

      Poista
  4. Olen vahingossa missannut vankilahaasteesi, nappaan lohdutukseksi haastelistasta mielenkiintoista luettavaa lukulistalleni. Haastetemponi on yleensä yksi per vuosi ja silti meinaan unohtaa senkin. Ensi vuonna taas uusi yritys. :) P.S. Hieno uusi blogin ulkoasu, tykkäilen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin hyvä pitää haastemäärät tolkun rajoissa, niin voi paneutua paremmin. Minulla tuo raja on kolme eli yhdelle on vielä tilaa ensi vuonna. :) Onneksi kirjoja voi lukea ilman haasteitakin eli kukin tyylillään!

      Kiitos ulkoasupalautteesta - kiva, että tykkäät <3

      Poista
  5. Kiitos koonnista! Mukavaa, että osallistuit. Minä en taida kovin kauas vankilasta päästä, mutta muutama kirja on sentään tullut luettua. Kiinnostaa kyllä jo kovasti, millaista haastetta seuraavaksi suunnittelet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva haaste, kiitos sinulle kun sen keksit! Näistä haasteista on tosiaan aina se(kin) ilo, että tulee katseltua (ja haalittua) kirjoja ihan eri silmällä. :)

      Poista
  6. Olen ihan samanlainen kuin sinä haasteiden kanssa. Tiedän, että taas ensi vuonna osallistun moneen haasteeseen aivan innoissani ja sitten ne jotenkin jäävät. Tosin viime kesänä sain kirjabingoiltua aika innostuneesti, ehkäpä siksi, että se oli aika vapaa haaste eikä siihen tarvinnut lukea vain yhteen aihepiiriin lukeutuvia kirjoja.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.