Hae tästä blogista

tiistai 11. marraskuuta 2014

Vieraalla maaperällä: keikistelykuvat

Pihi nainen oli napannut hauskan Vieraalla maaperällä -haasteen. "Haasteessa on tarkoitus blogata jostain itselle vieraasta aiheesta, jota ei muutoin toisi blogiinsa." Minäpä pöllin nyt haasteen häneltä.

Blogissani ei ole nähty - eikä nähdä - meikkivinkkejä saati päivän asuja. En ole myöskään bloggaillut liikuntajuttuja, vaikka sellaistakin harjoitan. Blogini nimi, Kirjavalas, johtaa siinä mielessä harhaan, että en muista milloin olisin viimeksi uinut. Mutta Kirjavalas onkin väännös eräästä kirjasta nimeltä Kirjavaras. Joo, en ole lukenut enkä välttis luekaan.

Mutta mennään nyt sinne vieraalle maaperälle. Minulle vierasta maaperää on olla kameran edessä - olen mieluummin kameran takana. Tässäpä siis parit kuvat kameran edestä.





 Minulle vierasta maaperää on myös lätkiä kuvia itsestäni blogiini. Tulipa sekin nyt sitten samalla tehtyä, niin ei enää tarvitse. Kuvat ovat muuten melko vanhoja - minuun voi lisätä noin kymmenen vuotta päälle.

Kuvat Qumma paitsi tuo ylin. 

24 kommenttia:

  1. Tuo alin kuva on vaikuttava <3 Ja tulee jälleen kerran muistutusta siitä, miten mustavalkokuva voi olla persoonallinen, erilainen, tehokkaampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin tykään mustavalkokuvista. Toisaalta ei se kaikissa kuvissa toimi. :)

      Poista
  2. Hienoja! Minäkin viihdyn todella paljon paremmin kameran takana kuin edessä. Jotenkin ihan jähmetyn kun kamera alkaa tuijotella, vaikka muuten olen suht eläväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en oikein osaa olla kameran edessä. Yleensä onnistun vääntämään kuvaushetkellä naamani aina jonkinlaiseen epämääräiseen virneeseen. :D Tunnen itseni kameran edessä jotenkin haavoittuvaiseksi, en osaa selittää.

      Poista
  3. Hurjaa! Ihan järkyttävä ajatus itselle olisi siirtyä kameran takaa eteen!

    Very sexy!!

    Olet muuten edelleen ihan samannäköinen, senkin Dorian Gray!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kaikkea pitää kokeilla, niin ei sitten enää tarvitse. :D Minulle on kerrottu, että on turha "ylpeillä" sillä, että näyttää nuorelta. Ikääntyminen kuulemma tapahtuu sitten yhdessä yössä eli jonakin aamuna vain herään näyttäen satavuotilaalta! Sitä odotellessa siis. :D

      Poista
    2. Kyllä, ikääntyminen tapahtuu sysäyksittäin. Minuakin ihmetettiin nuorekkuudesta 50-vuotiaana, ja mieheltä olivat hänen oppilaansa kysyneet, kenen nuoren naisen kanssa hän oli kulkenut. Sitten - pam - tapahtui jotain vanhennuttavaa ryhdissä ym. Olisi sitä vähän voinut ylpeilläkin. Kannattaa ylpeillä, Elegia! ;)

      Poista
    3. Nooh, onhan se kiva (nykyään), että näyttää nuorelta. Nuorempana se oli rasittavaa silloin, kun halusi näyttää uskottavalta mutta näytti vain lapselliselta muka-aikuiselta. Nykyään on ihan sama. Ei mahdollinen nuorekkuus ole mikään ylpeilyn aihe: geeneistähän se suurimmaksi osaksi on kiinni. :)

      Poista
  4. Hyvät kuvat susta,ja tuo latex-haalari,wow! Mutta mehän olemme tavanneet ihan oikastikin ja hyvin muistan sut,kaunotar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, oli hauskat kuvaussessiot vaikka yllättävän vaikeaa on olla kameran edessä näyttäen ihmiseltä :D

      Poista
  5. Hienoja kuvia Elegia! Olet kaunis. Sinä voit olla kyllä ihan kummalla puolen kameraa vain. Näytät olevan hyvin muuntautuvainen, näissäkin on hyvin erilaisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. :)) Tykkään kyllä enempi kuvata itse. Kameran edessä oleminen ei tunnu luontevalta minulle.

      Poista
  6. Hienot kuvat, sama täällä, en halua että kamerat särkyvät:)

    VastaaPoista
  7. Kauniit kuvat, kaunis malli! Tuo viimeinen kuva huokuu Twin Peaks -henkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Nyt kun mainitsit, niin totta - ehkä jotain Twin Peaks -henkeä siinä tosiaan on. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.