Hae tästä blogista

tiistai 12. elokuuta 2014

Tärkeintä on lähteminen!


Päädyin nyt sitten kuitenkin perustamaan oman blogin matka- ja kulttuurijutuille. Syy on yksinkertaisesti se, että saatan esittää siellä mielipiteitä. Ja mielipiteet ovat vaarallisia.

KirjaValaan haluan taasen pyhittää selkeästi kirjoille ja kirjamaailmaan liittyviin lätinöihin. Mielipiteitä toki nekin, mutta lukeminen on niin ihana asia, että se ansaitsee ihan oman blogin. Ja voihan tännekin joskus silti mielipiteen laittaa...

Mutta pidemmittä puheitta, tässäpä uusi blogini. Nimi on kliseisesti "Tärkeintä on lähteminen". Vaihtanen nimen, kun keksin jonkin paremman. Ihka ensimminen nimi tuolla blogilla oli "Halukas matkustaja", mutta oli pakko päästä siitä äkkiä eroon; tuli nimittäin irstas olo jopa itselle.

Anyway, tuorein lätinä blogissa on fiilistely painikeikasta, jonka lupasin kesäkuussa tänne postata. Pahoittelut pitkästä viiveestä, mutta on ollut muka kiire jne.

Lupaamaani autiotalojuttua ei ehkä tule ollenkaan, koska kävi niin ettei talo olekaan autio. Periaatteessa siitä voisi silti jutun vääntää, sillä kohde on melko tunnettu ainakin Helsingissä, ja siitä on ollut juttua ainakin paikallislehdissä. Mutta miettinen vielä asiaa.

Matkablogeja on paljon; oma blogini asettunee lähinnä rupulinjalle, koska perinteiset turistirysät eivät yleensä jaksa innostaa. Paitsi joskus. Eli varaan oikeuden muuttaa mieltäni koko ajan ja jatkuvasti. Sitä paitsi syyskuussa alkavalle reissulle on jo yksi turistirysä korvamerkitty.

Fiilistelykuva Gibraltarilta.

Lopuksi vielä haluan huomauttaa, että rupuisista mieltymyksistäni huolimatta pyrin kertomaan ja kuvaamaan paikkoja monipuolisesti. Mikään matkaopas ei blogini ole, koska en jaksa itsekään sellaisia. Huumorilla mennään, mutta faktojen täytyy olla kohdillaan.

Niin että kyllä varmaan kuvaan muutakin kuin roskakoreja!

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että joku vielä perustaa uusia blogeja, eikä vain lopeta! "Halukas matkustaja" saattaisi saada vähän toisenlaisilla odotuksilla olevia kävijöitä :D "Tärkeintä on lähteminen" on yhdestä kaikkien aikojen lempielokuvastani, ja sopii nimeksi oikein hyvin. Ellet sitten keksi vielä parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en olekaan pitkään aikaan perustanut blogia! Yhdessä vaiheessahan niitä syntyi - ja kuoli - kuin sieniä sateella. :D Saas nähdä, miten tälle tuoreelle käy. ;)

      Minäkin pidän tuosta sanonnasta "Tärkeintä on lähteminen", mutta se on ehkä hieman kulunut. Mutta jos en parempaa keksi, niin olkoon.

      Poista
  2. Tuo nimi on loistava. Elin itse kulkurina opiskeluvuodet vuodet. Kiteytin kaiken sanoihin Tulin vain lähteäkseni. Oli sitten suunta etelään tai vielä pohjoisemmaksi. Aina olin viivähtämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että nimi miellyttää! "tulin vain lähteäkseni" ei olisi myöskään hullumpi. Minulla on reissuvaihe jäänyt päälle, mutta reissuksi kelpaa myös kotimaassa (joka on minulle nyt siis tämä Brittilä) reissailu. Ei siis tarvitse aina lähteä merta edemmäs kalaan. :)

      Poista
  3. Liityn kiinnostuneena uudenkin blogisi seuraajaksi.

    Minusta on tärkeää laittaa kirjablogeihinkin mielipiteitä ja juuri eriäviä mielipiteitä. Itse olen tehnyt sitä alusta asti, mutta olen kyllä huomannut, että vallitsevasta mielipideilmastosta poikkeavat ajatukset on paras esittää lepytellen, ettei saisi "moitteita". Minusta keskustelu on paljon kinnostavampaa, jos ollaan myös rohkeasti erimielisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!

      Onhan täälläkin mielipiteitä nähty ja nähdään varmasti jatkossakin. Ne vain sitten liittyvät edelleen kirjoihin ja kirjallisuuteen ja kirjamaailman ilmiöihin jne. Eräs miete on itse asiassa syntymässä juuri. :D

      Poista
  4. Halukas matkustaja? :D Tästä huomaa jälleen, että ensimmäinen idea ei välttämättä ole aina se paras!

    Odotan innolla matkustusblogisi erilaista näkökulmaa. Esim. yllä oleva kuva edustaa hyvin erilaista fiilistelykuvatyyliä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, olin noin viikon Halukas matkustaja. Sitten en enää kestänyt moista pervoilua. ;D

      Tervetuloa siis matkablogiinikin! Ensimmäinen reissu onkin kulman takana, että saan sinne sitten ihan tuoretta kamaa, ettei tarvitse noita vanhoja kierrättää. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.