Hae tästä blogista

lauantai 2. elokuuta 2014

Kirjasta elokuvaksi

Olen yleensä aika pihalla siitä, mitä elokuvamaailmassa tapahtuu. Skippaan lehdistäkin yleensä elokuvaosiot. Psychologies'ta lukiessani silmäni kiinnittyivät kuitenkin tuttuun nimeen: Before I Go to Sleep.

Ja kylläpä vain, kyseessä tosiaan on SJ Watsonin romaaniin, Before I Go to Sleep, perustuva elokuva. Sehän täytyy toki katsastaa. Kirjan perusjuoni on minulla vielä muistissa, mutta loppuratkaisu ja jotkin juonenkäänteet ovat jo hieman hämäränpeitossa.

Katsoin trailerin ja nähtävästi elokuva ei ihan uskollinen ole kirjalle. Kirjassa Christine piti päiväkirjaa kirjoittamalla, elokuvassa hän pitää videopäiväkirjaa. Elokuvan julkaisupäivä Briteissä on 5.9. Suomesta en tiedä.



Loppuun vielä luku-uutiset: tällä hetkellä luen Riikka Pulkkisen Vierasta. Sivuja on takana vasta viitisenkymmentä, mutta tarina on jo imaissut mukaansa.

4 kommenttia:

  1. Ihan mielenkiintoinen traileri. Olin leffasta peräti tietoinen, en vain muistanut milloin se on tulossa. Colin Firth, jee, Nicole Kidman, not so jee! =D Kirja oli koukuttava, tykkäsin siitä paljon jännäriksi, vaikka lopun arvasinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nicole Kidman on just jee :D Minäkin tykkäsin kirjasta, joten ihan pakko tämä leffa katsastaa. Tosin tuskin mihinkään leffateatteriin menen, vaan odottelen että se tulee telkkarista tai jostain. :)

      Poista
  2. Minä rakastan Nicole Kidmania, joten iso jees! Lähetit tuon kirjan minulle, pidin siitä, leffa jää ehkä dvd-version odotteluun ja silloinkin on parasta unohtaa kirja kokonaan ja katsoa leffa leffana. Ihan vaan Nicolen vuoksi, siinä naisessa on sitä jotain.

    (Kuten kommentista voinee päätellä, olen taas pitkästä aikaa online...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, toinen Nicole-fani! Minulta alkaa tuo kirja olla jo aika lailla yksityiskohdiltaan unohtunut, joten elokuvan voinee katsastaa melko puhtaalta pöydältä sitten joskus.

      Olenkin ihmetellyt, missä luuraat mutta onneksi ei kyseessä ollut sen dramaattisempaa kuin life happens :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.