Hae tästä blogista

torstai 24. heinäkuuta 2014

Miltä tuntuu hoitaa varastettuja lapsia?

Kansi: Kirsti Maula
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
Otava 2011
S. 287


Tuulan ja Harrin perhe-elämä on mallillaan. Harri on kuin isä Tuulan pojalle, Roopelle. Roopen oikeaa isää ei pahemmin maisemissa näy, mutta Harri paikkaa tuota isänmentävää aukkoa mallikkaasti.

Tuula ei koe lapsikiintiönsä olevan täynnä, mutta koska hän ei voi enää lapsia saada, pitää keksiä jokin toinen ratkaisu. Miltä tuntuisi ottaa hoitoon ns. sijoituslapsi? Sellainen, jota vanhemmat eivät voi syystä tai toisesta itse hoitaa. Harri on epäileväinen, mutta taipuu Tuulan tahtoon.

Härkönen kuvaa hauskasti ja koskettavastikin Harrin ja Tuulan suhdetta. Vaikka Harri on ehdottomasti äijä, hän on silti tietyllä tapaa pehmeämpi, romanttisempi, kuin Tuula. Harrilla on rennon löysä ote elämään eikä hän turhia hötkyile.

Tuula on taipuvainen hienovaraiseen hysteriaan ja hän ottaa toisinaan asiat vähän turhankin vakavasti. Vakaa Harri kuitenkin tasapainoittaa "draamailevaa" Tuulaa. Pidin erityisesti Harrista; vaikka hänellä ei omia biologisia lapsia olekaan, hän on mitä mainioin isähahmo Roopelle.

Vaan eipä tiennyt Tuula millaisen myllerryksen sijoituslapset saavat aikaan. Suurin myllerrys ei suinkaan tapahdu elämisen rutiineissa ja muissa ulkoisissa tekijöissä, vaan Tuulan sisällä. Pintaan nousevat omat, ne ei niin ruusuiset lapsuudenkokemukset.

"Mikä sun lapsuuden kauhein kokemus on?" kysyy Harri.
"Koko lapsuus", vastaa Tuula eikä uskalla sanoa ääneen että häntä pelottaa.

Onnen tunnissa pohditaan paljon äitiyttä ja myös sitä, voiko toisten lapsia rakastaa. Vaikka kirjan teema ei sinänsä liippase läheltäkään omaa elämääni, pidin tästä kirjasta kovasti ja se antoi minullekin paljon ajattelemisen aihetta ja eri näkökulmia.

Oli myös vaihteeksi suoranainen ilo lukea kirja, jossa (pari)suhde on hyvällä tolalla ja lämmin, läheinen. Sellainen suhde, jossa vaikeudet oikeasti yhdistävät eivätkä erota. Suhde, johon ei tarvitse väkisin rakentaa draamaa.

Pidin myös Härkösen tyylistä, jossa on aimo annos huumoria ja säteilevää lämpöä kaikenlaisista vaikeuksista ja peloista huolimatta.

*Postauksen otsikko on lainaus kirjasta.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinhän se on. Harvemmin kuitenkaan varastettuja, toivottavasti.

      Poista
  2. Komppaan edellistä kirjoittajaa. Minusta Maarit laulaa koskettavasti aiheesta: Lainaa vain, lainaa vain, oi pienokainen oot lainaa mulle hetken vain.
    Lapsia voi rakastaa, vaikka he eivät olisi omia ja kiintymyssuhde voi syntyä hyvinkin tiiviiksi.
    Härkönen on tässäkin kirjassa ajan hermoilla, kun lapsia sijoitetaan koko ajan enemmän ja enemmän. Toistan itseäni, kun sanon, että miksi perhettä ei auteta vaikeuksissa tai miksi se apu menee siihen pisteeseen,että lapset erotetaan vanhemmista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu on minullekin tuo sanonta, että lainassa ne lapset vain omat. Kirjassa kuitenkin heitettiin ilmaan syytös, että varastettu ne on.

      Ihan varmasti voi lapsia rakastaa, vaikkeivat ne omia olisikaan. Minäkin rakastan sisareni lapsia. Sen sijaan kaikkien ihmisten lapsia en rakasta enkä välttis edes oppisi rakastamaan. Onneksi ei ole toistaiseksi tarvetta.

      Yhteiskunnalliseen näkökulmaan en ota kantaa tässä.

      Poista
  3. Vaihda kirjailijaa, jos vaikee löytää suhde joka on hyvällä tolalla ja lämmin, läheinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdan kirjailijaa suunnilleen joka kerta kun aloitan uuden romaanin. Käsittääkseni en valittanut sitä, että on paskoja suhteita. Iloitsin sitä, että on ehyt suhde.

      Poista
  4. Minäkin pidän Härkösen tyylistä ja huumorista, odotankin jo innolla tämän syksyn uutuutta.

    Onnen tunnistakin tykkäsin, vaikka omituisen vähän näin aamutuimaan muistuukaan mieleen. Hyvinvoivista parisuhteista kirjoitetaan kyllä paljon vähemmän kuin niistä päinvastaisista! Ja mielelläni minäkin lukisin enemmän niistä, väsyttää ja turhauttaa ne ainaiset pettämiset ja muut kriisit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, Härköseltä on tulossa uusi romaani, jee!

      Ihan totta, monissa (siis ainakin lukemissani) kirjoissa parisuhteet ovat usein monimutkaisia ja vaikeita. Siksikin on minusta hienoa, ettei Härkönen lähtenyt "draamailemaan" liikaa. Onnen tunnissa on kyllä riittävät ainekset ilman extra-draamaa ja se tosiaan oli oikein piristävää!

      Poista
  5. Kompit Maijalle, mäkin odotan kieli vyön alla Härkösen uusinta. Naseva, napakka tyyli, I like! Varsinkin tässä teoksessa oli sitä jotakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, innostuin uudelleen Härkösestä kirjan ja ruusun päivän kirjan ansiosta. Tämän kirjan bongasin Suomessa ja oli heti pakko korjata mukaan. Kyllä kannatti! <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.