Hae tästä blogista

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Hotelli Helpotus


Tämä komea rakennus on käytöstä poistettu vessa. Sen kohtalo on ollut avoin jo pitkään. Kunta omistaa sen, ja myyntiä yksityiselle on harkittu. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut vuosikausiin. Tuskin tapahtuukaan.

Vierailin vessassa eilen. Tai no, sen ulkopuolella lähinnä. Vessatiloihin ei päässyt, mutta alakerrassa on joku romuvarasto, jonka ovi oli raollaan.


Sisäänkäynti vessaan "kukkulalta".


 Sama alhaalta ylös.


Sukupuolitaudit vessassa.


Olen miettinyt uuden blogin perustamista näille ns. kulttuuri- ja matkajutuille plus muulle ei-kirjalliselle lätinälle. En tosin tiedä jaksanko pitää montaa blogia, joten täytynee harkita tätä vielä. Aineistoa kyllä riittäisi moneenkin blogiin, mutta hmm.

Toisaalta vaikka tämän blogin pääpaino on kirjamietteissä, niin kaipa Kirjavalas voi joskus tehdä täällä muutakin. Täytyy miettiä lisempää.


Jos sinulle on mielipide, älä epäröi esittää sitä. Kaikki kuunnellaan (eli luetaan), mutta päätöksen teen itse.

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ravintolan tuohon vois laittaa, viimeistä huutoa!

      Poista
    2. Kyllä, ihan ehta huussi! Tai siis ei niin ehta enää :D Ravintolaa tuohon tuskin tulee, sillä siinä lähellä on jo tosi ihana ja idyllinen sellainen. Varmaan tuo tuossa saa jököttää siihen asti, kunnes muuttuu liian vaaralliseksi ja se pitää purkaa. Tarkkailen tilannetta!

      Poista
  2. Juu, ihan miten ite tahot :) Onhan sulla viiden tee jo, senkun otetaan kupposet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, luulen että teet on nyt osaltani juotu. ;D Varmaan tungen kaiken tänne kuten jatkossakin. Se tunne vahvistui jo tätä asiaa tänne kirjatessani. Blogeja on vaan niin kiva perustaa (keksiä nimi ja ulkoasu ja ja ja), mutta sitten kun sellainen on perustettu, tulee plääh-olo.

      Poista
  3. Pidä täällä vaan nämä, näitä on kiva katsella kirjajuttujen välissä! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, varmaan jatkan samalla linjalla. Jos vain pelkkiä kirjajuttuja on, niin aika harvakseltaan päivittyisi blogi. Tosin nytkin olisi yksi kirja jonossa blogattavana, kunhan saan aikaiseksi. :D

      Poista
  4. Kyllä kirjajuttujen sekaan mahtuu muutakin! Jatka siis myös näiden juttujen parissa täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä ja oikeastaan päätös pysytellä "saman katon alla" syntyi jo tätä asiaa jälleen kerran pohtiessani. :)

      Poista
  5. On varmaan ollut hieno vessa joskus;D Vieläkin on potentiaalia...
    Ihan kiva kun kirjablogissa on muutakin välillä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihan komea, vaikka toki nyt päässyt aika rupuiseen kuntoon. Talo olisi vissiin helpohko kunnostaa, mutta tokihan se maksaisi maltaita ja vessaa ei tuohon kohtaan enää tarvita.

      Jatkanpa samalla linjalla eli tungen kaiken tänne :)

      Poista
  6. Ihan yksinkö käyt näissä vaarallisen näköisissä kohteissa? Itse olen niin hermoraunio jo valmiiksi, etten uskaltaisi mennä edes joukolla.

    Kyllä minun mielestäni kirjablogissa voi kirjoittaa muustakin. Valokuvasi ovat aina niin hyviä, että mikä ettei ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pääasiassa yksin käyn. Joissakin paikoissa sitä toivoisi, että olisi henkinen tuki mukana, mutta harvemmin on. Tykkään kyllä "seikkailla" yksin, koska viihdyn mainiosti itseni kanssa ja teen asioita muutenkin mielelläni itsekseni. Silti olisi joskus mukava tehdä näitä reissuja jonkun samanhenkisen ystävän kanssa.

      Kiitokset kuvakehuista, ilahdutti! Ja tänne niitä tungen sitten jatkossakin kirjalätinöiden oheen :)

      Poista
  7. Ei minulla ole mielipidettä, olen sillä tavalla mieletön ;) Pääasia, että julkaiset näitä ihanan rupuisia kuvia, makeita!
    Tästä voisi kehitellä viinikellarin...
    Turussa Puutorin vessa-ravintola on kuulema mennyt konkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan hyvä ettei ole mielipidettä - mielipiteet ovat vaarallisia! :D

      Viinikellari, mikä mainio idea! Ainakin mahtuisi muutama puteli sinne, niin ei heti loppuisi kesken! Ehkä.
      No jopas kävi kurjasti vessa-ravintolalle. Ikävä juttu.

      Poista
  8. Minä mietin omalla kohdalla samaa, sitten päätin, että teen kirjablogin ja aloitan myös Siniunikon. Halusin rehut erikseen eli selkeyden eli tuolla sanon, mitä ajattelen. Sinun blogisi on mieliblogini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töytyykin tulla katsomaan "rehujasi"! Ja kiitokset sanoistasi :))

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.