Hae tästä blogista

maanantai 9. joulukuuta 2013

Eerikan kasvutarina

Kansi: Reija Kaskiaho
Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika
Myllylahti 2012
S. 430

Kuljemme ajassa taaksepäin, Suomen lähihistoriaan. Tarina alkaa vuodesta 1945, vaikka oikeasti se on alkanut jo aikaisemmin.

1940-luvulla Lapissa vilisi saksalaissotilaita. Siellä, missä on ihmisiä, syntyy yleensä myös elämää (miinus keskitysleirit).

Naamankavaaran kunta, Luossajoen kylä. Eerika on suomalaisen Ennin ja saksalaisen sotilaan tytär. Toisin sanoen Enni on huora ja Eerika on huoran nuorennos.

Ja saksalainen sotilas palasi Saksaan. Sinne kai yritti Ennikin, mutta matka tyssäsi syystä tai toisesta. Rakkautta se ei silti onnistunut sammuttamaan, vaan Enni ikävöi sotilastaan.

Ei ollut elämä helppoa Luossajoen kylässä huoralle eikä huoran nuorennokselle. Äitinsä sinnikyyden ansiosta Eerika pääsi kouluun, mutta vain kuunteluoppilaaksi. Kyläläisten hyljeksinnältä ei hän silti voinut välttyä.

Ravilo kuvaa melko perusteellisesti Eerikan lapsuutta Lapissa. Kirja on jaettu lukijaystävällisesti vuosiluvuittain ja se (kirja) etenee melko kronologisesti alun katsausta vuoteen 2004 lukuun ottamatta. Ratkaisu on toimiva ja se antaa lukijalle melko hyvän kuvan ajankulusta - ja siitä, miten aika muuttaa sekä ihmistä että asenteita.

Minua kiinnostaa kovasti Suomen lähihistoriaan sijoittuva kirjallisuus - paitsi suoranaiset sotakirjat. Ravilo käyttää suomen kieltä rikkaasti ja opin lukuisia "vanhoja" (vai ovatko yhä käytössä?) lappilaisia sanoja. Osa oli minulle ennestään tuttuja, osa ei. Esimerkiksi kläppi, joka tarkoittaa lasta, oli minulle ihan uusi sanatuttavuus. 

Ravilo kuvaa muutenkin vanhoja tapoja aina ruuan valmistuksesta yleiseen asumiseen sen verran yksityiskohtaisesti, että kuulostaa välillä "tietokirjamaiselta". Onko se sitten huono asia? Riippunee lukijasta. Minusta nuo kuvaukset olivat mielenkiintoisia, vaikka eivät kovin oleellisia osia kirjassa. Toisaalta jos kirjoitetaan vain olennaisuuksia, jää kirja helposti melko laimeaksi, lihattomaksi.

Kirjassa on jonkin verran toistoa, mikä aavistuksen verran ärsytti. Tuli tunne, ettei Ravilo luota lukijan muistiin. Jotkin jo kerrotut asiat kuvattiin toisen kerran myöhemmin kirjassa. Nyt kun aloitin nillityksen, niin vuodatanpa kaikki heti ulos, niin ei tarvitse niihin enää palata.

Kirjassa on muutamia ihan selkeitä vrheitä, jotka olisi voinut helposti korjata. Muun muassa suomen kieli ja ruotsin kieli kirjoitetaan kirjassa poikkeuksetta väärin eli yhteen. Se pisti silmääni, koska kyseinen virhe on niin amatöörimainen, ettei sellaista saisi missään kirjassa olla.

Ravilo esittelee kirjassaan myös melkoisen valikoiman vanhoja lauluja. Minua ne puuduttivat, vaikka tunsinkin suurimman osan kappaleista. Niiden tarkoitus lienee kuvata aikaansa, mutta minusta ne olivat turhia. Ehkä joku kyseisistä lauluista innostuva saa niistä enemmän irti. Minulle ne valitettavasti jäivät melko tyhjiksi. En tosin muutenkaan innostu kyseisen kaltaisista viittauksista kirjallisuudessa.

Sen sijaan pidin kovasti Ravilon kirjaviittauksista. Eerika on intohimoinen lukija ja voin monissa kohdin samastua häneen.  Kiinnostuin jopa muutamasta tässä teoksessa mainitusta kirjasta; kirjat ovat Yrjö Kokon Pessi ja Illusia sekä Betty Smithin Puu kasvaa Brooklynissa. Häpeäkseni tunnustan, etten ole lukenut Yrjö Kokon Pessiä ja Illusiaa, vaikka tiedän suunnilleen, mistä siinä on kyse. 

Takaisin kirjaan. Eerika jättää Luossajoen ja matkustaa Tampereelle piiaksi paremman elämän toivossa. Piskuisella Luossajoen kylällä ei ole hänelle mitään tarjottavaa, sillä siellä Eerikan kohtalona on ikuisesti olla äpäre (minulle tutumpi muoto on äpärä).

Tampereella Eerika rakastuu ensimmäistä kertaa ja tämä rakkaus on kulkeva hänen mukanaan läpi elämän. Jos ei muualla, niin salaa sydämessä. Lukijalle tämä rakkaus ei jää salaiseksi, sillä se paljastetaan jo ensimmäisessä luvussa. Mutta miksi heidän tiensä erosivat? 

Nimeltään Eerika on Eerikan kasvutarina tietämättömästä tyttösestä aikuiseksi, valveutuneeksi naiseksi. Elämä ei kohtele aina hellästi, mutta paljon osuu myös kauniita onnenhetkiä hänen tielleen. Dramaattisia käänteitäkään ei kirjasta puutu, joten tiettyä yllätyksellisyyttä on luvassa.

Huomaan keskittyneeni enemmän kirjan alkuosan pohdiskeluun. Se johtuu  siitä, että minuun erityisesti kirjan alku teki suuren vaikutuksen. En tarkoita, että muu osuus kirjasta olisi mitenkään sen huonompaa tai varsinkaan tylsää (ei missään tapauksessa!), mutta minua kiehtoi kovasti etenkin kirjan lähihistoriallinen osuus.

Itse asiassa tämä kirja on niin runsas ja mehukas, että voisin jatkaa tästä kirjoittamista loputtomiin. Koko ajan tulee mieleeni lisää sellaista, josta haluaisin mainita. Se vaatisi kuitenkin juonen spoilaamista, joten en ryhdy siihen. Suosittelen sen sijaan lukemaan itse tämän kirjan.

Olen aiemmin lukenut Ravilolta kirjan Kuolleet lehdet. Aion ehdottomasti jatkaa tutustumista Ravilon kirjoihin, sillä molemmat lukemani ovat minua miellyttäneet.

Kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Salla. Salla kyseenalaistaa kirjan alaotsikon "rikosromaani". Minäkin mietin sitä. Rikos kyllä tapahtuu, mutta se ei ole kirjan keskeisin teema. Lähinnä sivujuonne muun komeuden keskellä.

 Myös Booksy on lukenut kirjan; hänen mietteensä voit lukea täältä.

8 kommenttia:

  1. Oikein hyvä postaus kirjasta, voisin tämän perusteella lukea kirjan. Sodillahan on aina muitakin merkityksiä yhteiskunnalle ja ihmisille, ei ainoastaan voitto tai tappio. Sodan merkitys ihmisille ja yksittäiselle ihmiselle voi olla todella suuri.
    Saksalaiset polttivat lähtiessään lapin talot, joten jo se oli suuri menetys ihmisille ja vaikutti moneen asiaan.
    Tietysti naisten ja miesten välille syntyy romansseja ja tuohon aikaan siitä seurasi yleensä lapsi, kun ei ollut ehkäisyä käytettävissä. Lapsia haukuttiin äpäräksi ja kiusaaminen oli ikävää. Tämä kirja on monikerroksinen ja se on selvästi antanut sinulle paljon ajateltavaa.
    Taidanpa pistää kirjan lukulistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Sota ei tosiaan ole pelkästään sotimista tantereella, vaan vaikutukset siviiliin ovat moninaiset. Se puoli (siviili ja arki sodan aikana) minua kiinnostaa, mutta ne tanterekuvaukset ovat iso nou nou. :)

      Ravilo mainitsee kirjan lopussa muutamia lähteitä. Eräs niistä on Irja Wendischin kirjoittama Salatut lapset - saksalaissotilaiden lapset Suomessa. Googletinkin kirjan luettuani kys. teoksen ja luin siitä muutamia arvioita netistä. Nimeltään Eerika on tosiaan kirja, joka herätteli minua lukemaan aiheesta hieman enemmänkin.

      Luulen, että voisit tykätä tästä kirjasta eli lue ihmeessä! :)

      Poista
  2. Pakko kommentoida kirjan kantta, ihana! Ei kyllä tule heti mieleen kannesta, että on kyse tällaisesta kirjasta. Ravilosta en ole ennen kuullutkaan; en tosin usko, että olisimme kirjallisia sydänystäviä. =D Mutta kuka tietää, jos jostain tulee vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kansi on kaunis, "luonnollinen". Luonnolla on oma tärkeä roolinsa elämässä (myös Eerikan), joten siinä mielessä kansi sopii kyllä hyvin kirjaan. :)

      Sinä kun et innostu suomalaisista kirjoista, niin tämä ei ehkä tosiaan ole ns. sun juttu; kirja on nimittäin hyvin suomalainen, jos noin voi sanoa. Minulle suomalaisuus on plussaa, joten kovasti kolahti tämä. :)

      Ravilolta on käsittääkseni julkaistu jo kymmnen kirjaa, joten valikoimaa kyllä löytyy, jos mielesi muuttuu jossain vaiheessa. ;)

      Poista
  3. Minulla oli tämä jo joskus lainassa, mutta palautin kirjan kun en ehtinyt lukea ajoissa. Taisi olla virhe! Arviosi luettuani (ja myös muista blogeista niin paljon Ravilo-kehuja lukeneena) minulla on aavistus että tämä voisi olla juuri minulle passeli kirja. Kiitos siis hyvästä arviosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi! Voin lämpimästi suositella tämän lukemista eli ensi kerralla älä palauta lukematta :)

      Poista
  4. Tuo kläppi on edelleen käytössä ja voimissaan, ainakin Tornion suunnalla asuvat sukulaiseni sitä "viljelevät" :)

    Minusta on mukava törmätä murteisiin kirjoissa, erityisesti silloin jos ne ovat jollain tavalla tuttuja. Esimerkiksi Kähkösen Mustat morsiamet ja Franzénin Tumman veden päällä olivat tältä(kin) osin mukavaa luettavaa. Raviloa en ole lukenut, mutta olen varovaisen kiinnostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiva kuulla että sana on vielä voimissaan. Itse törmäsin siihen tosiaan ensimmäistä kertaa tässä kirjassa. Minäkin tykkään noista murresanoista, kunhan ne on selitetty. Ja kunhan koko kirjaa ei ole murteella kirjoitettu; koen sellaisen työlääksi lukea.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.