tiistai 19. marraskuuta 2013

Kaapattujen tyttöjen kohtalot

Carla Norton: The Edge of Normal
Macmillan 2013
S. 308

Tykkään kokeilla minulle ennestään tuntemattomia kirjailijoita, jollainen Carla Nortonkin on. Tai oli. Nortonilta on julkaistu kolme kirjaa, joista The Edge of Normal on uusin.

Hän tuntuu keskittyneen kirjoissaan samaan teemaan eli käsittelemään kaapattujen tyttöjen kohtaloita.

The Edge of Normal on fiktiota, vaikka sen innoittajana on tositapahtumat.

22-vuotias Reeve LeClaire kaapattiin hänen ollessaan 12-vuotias. Sattumien summana hän pelastui neljän vuoden vankeuden jälkeen. Kauhistuttavat kokemuset sadistin hallussa jättivät jälkensä Reeveen niin psyykkisesti kuin fyysisesti.

Reeven psykiatri, Dr. Lerner, on erikoistunut auttamaan kaapattuja uhreja. Hänen vastaanottonsa on San Franciscossa, missä Reevekin asuu. Kun sitten Jeffersonissa (olettaisin, että sijaitsee pohjois-Californiassa kirjassa mainitun automatkan pituuden perusteella) pelastetaan nuori kaapattu tyttö, Dr. Lerner saa hälytyksen lähteä sinne auttamaan.

Perheen pyynnöstä myös Reeve päätyy lopulta paikalle. Reeven tehtävä on tukea pelastettua tyttöä, Tillyä. He ystävystyvätkin ja hiljalleen Tilly avautuu ja paljastaa Reevelle asioita, joita ei uskalla poliisille kertoa. Kun tyttöjä katoaa lisää, Reeve on puun ja kuoren välissä. Toisaalta häntä sitoo vaitiololupaus Tillylle, toisaalta huoli kaapatuista tytöistä. Niinpä hän alkaakin omatoimisesti tutkia kaappauksia.

Oli raikastavaa lukea tällaista kaappauskirjaa vaihteeksi "ulkopuolelta", siten että asioita tarkastellaan lähinnä muualta kuin kellarista käsin uhrin kautta. Toki Reeve (ja Tilly) on itsekin uhri, mutta hänen vankeusaikaansa ei kajota kovin syvällisesti. Suurin osa jää lukijan mielikuvituksen varaan ja kyllähän sen voi helposti päätellä, mitä siellä kellarissa on tehty.

Mutta. Mutta mutta mutta. Reeve on sulkeunut ja ihmisarka. Jopa siinä määrin, että hän jää lukijallekin melko etäiseksi. Samoin Dr. Lerner jää kasvottomaksi hahmoksi, joka ei osaa puhua muusta kuin kaappauksista ja niiden tuomista ongelmista.

Jossain kohdin kirjaa Norton yrittää ilmeisesti tuoda Dr. Lerneriä lähemmäs lukijaa viittaamalla johonkin perhedraamaan. Viittaus on niin epämääräinen eikä sitä avata lukijalle, että on aika yhdentekevää olisiko sitä edes mainittu. Tai sitten Dr. Norton piti vain saada kuvioista ulos hetkeksi, matkustamaan muualle.

Toiset mutat. Kirjassa tarkastellaan tapahtumia useiden eri henkilöiden kautta, mikä periaatteessa on hyvä ratkaisu. Lukija päästetään myös kaappaajan mieleen. Harmi vain, että Norton paljastaa jo melko alussa, kuka kaappaaja on. Hyvästi jännitys ja spekulointi.

Kolmannet mutat tulevatkin sitten ennalta-arvattavuudesta. Oli ajoittain hieman tympäisevää lukea, kun tiesi olevansa ns. askeleen edellä. Ja jos ei ollut, niin eipä ollut vaikea päätellä seuraavaa siirtoa. Kirjan loppuäksönikin oli helppo arvata etukäteen. Mentiin sieltä, missä aita on matalin. Se otti päähän ja jätti petetyn olon.

Ihan luettava kirja kuitenkin, vaikka eipä se niin syvälle mieleen mennyt kuin kirjassa luvattiin. Kirjan kannessa siteerataan Jeffrey Deaveria:

"Brilliant. A perfect blend of psychological insight and edge-of-seat thriller."

Olen lukenut monia dekkareita ja trillereitä, joissa on menty syvemmälle, ja jotka kokonaisuudessaan ovat uskottavampia. Ja oikeasti jännittäviä. Tämä ei valitettavasti siihen joukkoon yllä. Tämä kirja on saanut paljon hyviä arvosteluja Goodreadsissa. Haluan nyt linkittää sinne, koska oma arvioni on niin nuiva. Monet muut ovat saaneet kirjasta enemmän irti.

Ajattelin jossain vaiheessa kokeilla Nortonilta kirjaa Disturbed Ground.  Se vaikuttaa jännittävältä eikä minulle mitään traumaa tästä kirjasta jäänyt. Pidin Nortonin kirjoitustyylistä ja moninäkökulmasta.

4 kommenttia:

  1. Nortonilta en ole lukenut mitään, mutta sieppauskuviosta tulee mieleen Karin Slaughter ja Nicci French. Nämä kirjailijat onnistuivat pitämään jännitystä yllä alusta loppuun eivätkä paljastaneet liikaa kesken kaiken. Tapahtumat näissä kirjoissa ovat raakoja ja vastenmielisiä. Mutta jos jännityksestä tykkää, niin mikäs siinä.

    Olen muuten nähnyt Karin Slaughterin esiintymässä Helsingin kirjamessuilla pari vuotta sitten. Kirjailija kertoi, että hänen sukunimensä on oikeasti Slaughter. Yllätyin tästä, koska luulin sitä taiteilijanimeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tietenkin: Slaughter ja French! Olen lukenut Frencihlta ainakin yhden kirja ja se oli juuri sellainen kaappauskirja. En siitä enää paljon muista, mutta muistaakseni pidin siitä.

      Samoin olen lukenut Slaughetrilta useammankin kirjan. Hänellä oli joku sarja, jota luin. Sitten se jäi kesken, koska meni sekaisin, mitä olen lukenut ja mitä en. Slaughter on kyllä melkoisen osuva nimi kirjailijalle, joka kirjoittaa jännäreitä. :D

      Tässä kirjassa ei pahemmin raakuutta ole eikä yksityiskohtaisia kuvauksia kauheuksista. Niitä ei välttämättä tarvitse ollakaan eli en itsetarkoituksellisesti sellaisia kaipaa. Tämän Nortonin kirjan "pilasi" minusta se, että lukijalle paljasteltiin liikaa.

      Poista
  2. Tykkään jotenkin tämän kirjan kannesta, juuri sellainen "olenpas ihan himputin hyvä trilleri" kansi... joka ei ilmeisesti sitten olekaan. Vaan johtaa harhaan. =D En ole tainnut montaa kaappauskirjaa lukea, Huone nyt tulee mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset "naamakannet" tuntuvat olevan yleisiä täällä. Tulee mieleeni heti monta muutakin "naamakantta", joissa nimenomaan silmä on fokuksessa :D

      Ei tämä huono kirja ollut, mutta jos odottaa jännitystä, niin saa kyllä pettyä. Moni on tästä kirjasta pitänytkin eli toista näkökulmaa voi lukea vaikkapa tuolta Goodreasista :)

      Se Huone muuten odottelee minulla edelleen enkuksi hyllyssä, oho. Niin paljon luettava... ;)



      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.