perjantai 14. syyskuuta 2012

Pari sanaa pojastani Kevinistä

Lionel Shriver: We Need to Talk about Kevin

Pohdin jokunen aika sitten, minkä kirjan lukisin seuraavaksi. Annoin teidän lukijoiden äänestää vaihtoehdoista ja eniten ääniä sai Poikani Kevin. Nyt se on luettu ja periaatteessa hyväksi havaittu.

Koska todella moni on jo tämän kirjan lukenut, sisältää tämä kirjoitus vihjaavia paljastuksia kirjan juonesta, joita et halua tietää, ellet ole kirjaa lukenut. Lopeta siis lukeminen tähän, jos olet aikeissa kirjan lukea!

Kun olin lukenut Keviniä about 150 sivua, keksin että haluan nähdä kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Sen sitten katsoinkin. Virhe.

Elokuva noudatteli aika uskollisesti kirjan tapahtumia ja yksittäisiä kohtauksia oli helppo tunnistaa. Siis siihen asti, kun oli kirjaa lukenut. Sitten alkoivatkin yllätykset.

Luulin ensinnäkin, että Kevin jäisi ainoaksi lapseksi. Olin myös olettanut, että Eva ja Franklin olivat eronneet. Noh, olivathan he periaatteessa - melko lopullisesti tosin.

Elokuvan katsominen oli virhe siinä mielessä, että se vei kirjan lukemiselta pohjan. Luin kirjan silti loppuun, mutta tietyllä tapaa se ei enää innostanut minua.

Kirjan alussa minua kiehtoi Evan ajatukset äitiydestä ja suhteesta lapseensa. Tai siitä, kuinka vaikeaa sen suhteen luominen oli ja kuinka hän odotti jotain suurta, jota voi kokea vain äitiyden myötä (niin kuin hänen ystävät vakuuttelivat). Ja mikä pettymys, kun sellaisia tuntemuksia ei tullutkaan.

Samastuin Evaan. Olen lapsirakas (olen myös nelinkertainen täti), mutta voin kuvitella, että minulle voisi käydä samoin kuin Evalle. Voin ymmärtää häntä monin tavoin, hänen "kaukokaipuutaan" ja itsenäisyyttään. Haluaan pitää Franklin yksin "itsellään". Minäkään en halua lapsia: minulla ei ole koskaan edes ollut vauvakuumetta.

Kävi vielä niin hassusti, että tämä kirja vain vahvisti sitä tunnetta. Toisaalta ei sitä tarvitse erikseen vahvistaa, koska tunne on muutenkin vahva, enkä ole enää vuosikausiin vakavissani miettinyt lapsen hankkimista. Ja nythän alan olla jo melko iäkäs ensisynnyttäjä.

Kaiken kaikkiaan kiehtova kirja siis. Ei vain olisi kannattanut sitä elokuvaa katsoa samaan aikaan. Ajoittain minua myös häiritsi kirjan "jaaritteleva" tyyli, se alkoi ajoittain puuduttaa. Ehdottomasti kuitenkin lukemisenarvoinen eli voin suositella lämpimästi!

11 kommenttia:

  1. Tässä on kyllä todellinen vauvakuumeen tappaja! ;) Kiva, että sait jotain teoksesta irti. Kirjailijan tyyli on äärimmäisen jaaritteleva, joka teoksessa. Mie hyppäsin jotkut sivut suosiolla yli jos huomasin, että taas Lionellilla lähti homma lapasesta... Onneksi palaa aina asiaan. Mulle käy yleensä silleen päin, että luen ensin kirjan ja katson sitten elokuvan ja pitkästyn, koska tiedän mitä tuleman pitää. Huono yhtälö.

    Tiedätkö mulla on ollut ihan huono omatunto kun haastoit mut sillä Brinkin kirjalla. En päässyt oikein tarinaan sisään (taas se kausi, kun draamaa luen pitkin hampain ja mieli tekisi vain ahmia jännäreitä) ja järkytyin heti alkuun pienestä fontista... Hyi mua!

    VastaaPoista
  2. Minä myös samaistuin Evaan sataa! Olisin halunnut, että hän olisi nostanut kytkintä ja jättänyt Franklinin kultapoikansa kanssa selviämään.

    Tyttäreni Meri ei myöskään halua lapsia ja minusta se on ihanaa, sillä minulla ja miehelläni, meillä ei ole yhtään hinkua isovanhemmiksi. Olemme uusioperhe ja meillä on kasvatettu kolmen perheen lapset eli mitta on täynnä. Merillä ja avopuolisollaan on kääpiövillakoira ja kohta ottavat vielä sheltin, joten meillä on etuoikeus olla tyttäremme koiruuksien 'mummila'.

    Yritin antaa tätä kirjaa Merille, mutta hän ei nyt ehdi, joten se on mukana arvonnassani. Tämä on ainoa Shriver, joka lähtee minulta pois. En kestä, että Eva vielä aikoo odottaa sitä petoa vankilasta...

    VastaaPoista
  3. Minulla tämä jäi kesken. Aihe tuntui niin raskaalta, mutta ehkä jossain sopivassa mielentilassa yritän uudelleen. Haluaisin lukea Shriveriä, mutta taidan kokeilla ensin jotain toista kirjaa.

    VastaaPoista
  4. katsoin leffan.
    Oli ahdistava, rankka mutta
    jäin miettimään monia, monia asioita...
    Mietin, ehkä kirjassa olisi luonnollisemmin tapahtumat edenneet...ehkä..
    Tuntui oudolta, kun äiti ei osannut pidellä vauvaansa, olla läsnä siinä..??

    VastaaPoista
  5. Annika, no vauvakuumeen tappaja tosiaankin ;D Muuten kyllä ihan kiinnostava kirja, jos jaarittelua olisi ollut vähemmän. Se oikeasti vähän pilasi kirjan viehätystä ja oli muuten eräs syy, miksi halusin katsoa elokuvan samaan aikaan.
    Yleensä en siis missään tapauksessa mielelläni katso elokuvaa ensin, jos olen aikeissa lukea kirjan. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen eikä olisi kannattanut.

    Heei, äläs nyt morkkistele sen kirjahaasteen kanssa! Eihän sillä ole kiire, luet sitten kun on oikea fiilis. Tiedän, että on tosi vaikea aloittaa lukemaan kirjaa, joka ei sovi sen hetken mielentilaan. Ja voithan siinä välissä etsiskellä jonkun toisen painoksen, jossa kenties olisi isompi fontti :D

    Minäkin karsastan pienifonttisia kirjoja. Oikeasti saattaa jopa mielenkiintoinen kirja jäädä lukematta ihan sen takia, että siinä on niin pieni fontti! Ja jos se kirja tuntuu tosi hankalalta, niin voin antaa uuden :) Minullakin on muuten jännäri- ja trillerikausi. Ei tee nyt paljon muuta mieli lukea. Yritin aloittaa Henning Mankellin Isidorin tarinaa (rakastan Mankellia!), mutta jätin sen melkein heti kesken ja hommasin jännäriluettavaa ;D

    Leena Lumi, no huh etten ole ainoa joka koki Evan jopa symppiksenä ja samastui häneen! Minun olisi tehnyt mieli Franklinin sijaan potkaista Kevin pellolle, että Eva ja Franklin olisivat voineet pelastaa rakkautensa. :-)

    Voi, minäkin haluaisin lemmikkejä, mutta toistaiseksi ei oikein voida ottaa, kun kaikki on niin sekavaa ja avointa. Eikä tänne saa ottaa lemmikkiä ja mieskin on vastaan. Joskus kyllä, kun asetumme niin puhun hänet ympäri :D

    Kuutar, Minusta tämä kirja ei jotenkin tuntunut raskaalta, vaikka aihe toki olikin. Ehkä se johtui siitä jaarittelusta. Minulle tuli taasen tuli tunne, että ei Shriveriä minulle enää ainakaan pariin vuoteen ja johtuen nimenomaan tuosta jaarittelusta.

    Hanne, Eva selittää tunteitaa tosi hyvin kirjassa ja mielestäni ne eivät välittyneet elokuvassa. Eli itse koin sen, ettei hänelle ja lapselleen syntynyt sidettä, jopa melko luonnollisena. Se siis tuli kirjassa hyvin esille. Elokuva jäi mielestäni melko pinnalliseksi kirjaan verrattuna.

    VastaaPoista
  6. Elokuvan näin vajaa vuosi sitten, ja tahtoisin lukea kirjankin, mutta kannattaakohan sitä ihan näin pian leffan jälkeen lukea. Elokuva oli vahva kokemus.

    VastaaPoista
  7. Helmi-Maaria, kirja on kyllä siinä mielessä parempi kuin se elokuva, että se taustoittaa enemmän nimenomaan niitä Evan tuntemuksia. Jos vaan jaksaa ne jaaritukset :)

    Toisaalta jokin hohto katosi kirjasta, kun tietää, miten siinä käy.

    VastaaPoista
  8. Mulla on sentään lukulasit, mutta silti pienifonttiset uhkaa jäädä lukematta... Katson, aukeaako teksti uudella lukukerralla jos ei, ruinaan uutta haastemahdollisuutta :) Mankell on minullekin ehkä se kaikkein paras kirjailija mutta tuota mainitsemaasi teosta en ole lukenut. Vielä. Luen sitten kun on sen aika. Mankellin elämänkertahan on myös nyt ilmestymässä.

    Jännärit on takuuvarmaa kamaa jos yhtään keskittymisvaikeuksia - joista itse toisinaan kärsin.

    VastaaPoista
  9. Annika, minä en edes tarvitse lukulaseja (hyvä näkö lähelle, mutta ei kauas), mutta koen vaan rasittavana lukea kovin pientä tekstiä. Just eilen hiplailin tosi mielenkiintoista kirjaa kaupassa, mutta jätin sen hyllyyn pienen fontin takia. Ajattelin, että etsin kirjasta isompifonttisen painoksen :D

    Enpä tiennytkään, että Mankellista on tulossa myös elämäkerta. Täytyykin pistää seurantaan! Ja sama juttu minulla eli jännärit ovat juurikin parhaita, jos on keskittymisvaikeuskausi päällä.

    VastaaPoista
  10. Ei missään tapauksessa kannata omaa vauvan hankkimispäätöstään tehdä Kevinin tarinan perusteella. Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuvan näin talvella. Etukäteisinfon perusteella olin kovasti ihmeissäni, kuinka oma äiti voi olla rakastamatta lastaan. Elokuvan jälkeen sympatiat toki olivat äidin puolella, Kevinin kaltaisia lapsia lienee vain kirjailijan mielikuvituksessa. Kirjaa en aio lukea. Pahan mielen saa miellyttävimminkin, jos haluaa. On äärimmäisen harvinaista, että äidin rakkaus ei herää, kun oma pieni vauva annetaan syliin. Kahden lapsen ätinä totean, että onneksi syyttään lapsettomiksi jääneet eivät oikeasti tiedä, mistä ovat jääneet paitsi. He tulisivat entistä onnettomammiksi, jos tietäisivät.

    VastaaPoista
  11. Delilah, eiköhän tässä itse kukin ole sen verran älykäs, että tällaisia päätöksiä ei tehdä minkään kirjan perusteella. Mutta kirjat toki voivat herättää tuntemuksia ja ajatuksia: se on minulle merkki hyvästä kirjasta.

    En usko, että on mitenkään epätavallista (valitettavasti), ettei äidinrakkaus herääkään. Onhan noita hylättyjä ja kaltoinkohdeltuja lapsia. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. En voi siis edes käsittää sitä pakkomiellettä saada oma lapsi (minulla on juuri aihetta käsittelevä kirja kesken).

    Olen nelinkertainen täti ja rakastan lapsia, mutta omia en jaksaisi. Ei ole minun juttu. :-)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.