Hae tästä blogista

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

The Cabin in the Woods - elokuva

The Cabin in the Woods (2011)


Kuva täältä.
Odotin kovasti saadakseni nähdä tämän elokuvan. Odotukset olivat aika korkealla, vaikka noin yleisesti ottaen harvemmin sitä törmää tosi hyviin uutuuksiin. Tai sitten katselen liian vähän ja vääränlaisia elokuvia.

Viisi teiniä lähtee viikonlopunviettoon syrjäiselle mökille keskelle metsää. Tarkoituksena on chillailla ja ryypätä.

Chillailu saa karmivan käänteen, kun lattialuukku pompsahtaa auki.

- Tuuli se vain oli, mennään katsomaan, joku väläytti.

Joo, tuulihan se puhaltelee kellariin johtavia puisia lattialuukkuja auki. Ainakin teinien mielestä se oli ihan looginen selitys näemmä.

No, kellariin mentiin ja aikamoinen varasto sieltä löytyikin kaikenlaista rojua. Lisäksi löytyi vanha päiväkirja, josta luettiin spookya tarinaa. Vaan eivätpä nuoret tienneet, mitkä vaikutukset sillä oli: tietämättään he herättivät tappajazombieperheen!

Ihan näin yksinkertainen ei juoni kuitenkaan ole, vaan tapahtumia ohjataan ihan muualta käsin. Voisi puhua eräänlaisesta reality-sarjasta. Tosin "osallistujat" eivät itse tiedä sellaisessa olevansa eivätkä varsinkaan tiedä sitä, että harva "osallistuja" näistä "ohjelmista" selviää hengissä.

Katsojalle kokonaisjuoni paljastuu hiljalleen ja se onkin menoa sitten. Lopulta mukana menossa on ihmissusi, yksisarvinen, joka tappaa sarvellaan sekä joukko muita kauhuhahmoja.

Paikoin elokuva oli erittäin silmiä hivelevää, jos ei kavahda kauhistuttavia olentoja ja teurastusta. Kiehtovinta minulle leffassa olikin ne "kauhuhahmot". Olisin halunnut tuijottaa niitä enemmän.

Noin muuten elokuvan juoni lähti mielestäni käsistä loppua kohden eikä se logiikka näiden tapahtumien taustalla miellyttänyt minua. En myöskään ollut tyytyväinen loppuun. Eli periaatteessa petyin, mutta onneksi silmät (ja zombiet, hoho!) saivat kuitenkin ruokaa.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Pakko saada lapsi!

Giselle Green: A Sister's Gift


Sisarukset Hollie ja Scarlett ovat melko lailla toistensa vastakohdat. Scarlett on villi ja menevä, kun taas Hollie oikeastaan kaikkea muuta.

Hollie on onnellisesti naimisissa komean Richardinsa kanssa. Tai niin voisi luulla, mutta pinnan alla kuohuu: Hollien on ihan pakko saada lapsi!

Hollie ei kuitenkaan voi lasta itse saada, joten hän kääntyy sisarensa puoleen. Suostuisiko Scarlett sijaiskantajaksi?

Ekat parisataa sivua oli melkoista jaaritusta ja oikeastaan mitään ei tapahtunut. Silti jostain kumman syystä kirja piti silti koukussaan.

Suurin probleemani kirjaa lukiessa olikin, kumpaa inhoan enemmän: Hollieta vai Scarlettia. Sitten aloin inhota myös Hollien aviomiestä, Richardia. En tosin niin paljon kuin siskoksia.

Kirja on kerrottu vuoroin Hollien, vuoroin Scarlettin näkökulmasta. Se toimii, sillä näin lukija pääsee mukaan pohtimaan kumpaisenkin sisaren motiiveja ja ajatuksia, omaatuntoa. Omantunnonkysymyset ovatkin runsaasti esillä, sillä molemmat sisaret ovat varsinaisia pettureita toisiaan kohtaan.

Minun oli vaikea käsittää Hollien pakkomiellettä saada lapsi ja etenkin, mitä kaikkea hän on valmis tekemään vauvan saadakseen. En myöskään ymmärrä hänen pakkomiellettään sotkea sisarensa siihen, vaikka periaatteessa sille löytyy perustelut kirjan edetessä. Minusta ne (perustelut) vain ovat typerät.

Luin ihan mielenkiinnosta Goodreadista erään lukijan ajatuksia kirjasta. Hänen mielestään Hollien osuus on varsin realistinen, toisin kuin Scarlettin. Minun taas on vaikea tajuta sitä, kuinka joku voi olla niin pakkomielteinen kuin Hollie.

Giselle Greeniä verrataan Jodi Picoultiin. Olen muistaakseni yhden Jodin kirjan lukenut ja ainakin yhden hänen kirjan pohjalta tehdyn elokuvan katsonut. Hyllyssä odottelee myös ainakin yksi Jodin kirja.

Luulenkin, että tämä saakin jäädä ainoaksi kirjaksi Giselleltä. Luen mieluummin Picoultia halutessani lukea perhedraamaa.

Kirjaa ei käsittääkseni ole suomeksi käännetty, mutta englanninkielisenä sen saa ainakin AdLibriksestä.

maanantai 24. syyskuuta 2012

2. päivä - Käyttöopas aivoille

2. päivä: Käyttäopas aivoille 

Elämänmuutoksen toisena päivänä keskitytään harjoittelemaan mielikuvien luomista ja tunteiden säätelyä (s. 50-84).

Luvun alustus:"A user's Manual for Your Brain - Master your emotions and release your full potential.

Minulta kesti kaksi päivää lukea toiselle päivälle varatut sivut. En ole myöskään kuunnellut cd-levyä ensimmäisen päivän "treenien" jälkeen.

Tässä vaiheessa ilmoitan, etten aio sitä (CD:tä) enää kuunnellakaan, en ikinä. Tosin varaan itselleni oikeuden muuttaa mieltäni, mutta luulen että tässä tapauksessa niin ei käy.

Pitkästyin hieman toisen päivän oppeja lukiessani. Peruskaava on se, että kuvitellaan ikävät tilanteet ja ihmiset värittömiksi, hiljaisiksi ja etäisiksi, kun taas positiiviset ja mukavat asiat värikkäiksi, liikkuviksi ja äänekkäiksi.

Näiden mielikuvien avulla on tarkoitus voimistaa hyviä kokemuksia ja vastaavasti haalistaa pelkoja jne. Ei mitään uutta siis.

Olen tällaisesta menetelmästä ennenkin lukenut ja myös käyttänyt mielikuvien voimaa kestääkseni jännityksen eli saadakseni sen haltuun (en pidä esiintymisestä ja taannoin opiskellessani videotentti ja sitä seurannut kritiikki pelotti: silloin tein mielikuvaharjoituksia suoriutuakseni pyörtymättä kyseisestä tilanteesta).

Tässä luvussa käsitellään myös itsekritiikkiä tai lähinnä sisäistä vuoropuhelua. Eli sillä on suuri merkitys, miten puhuttelet itseäsi. Jos esim. teet virheen, haukutko itsesi maanrakoon vai yritätkö sättimisen sijaan olla kannustava itseäsi kohtaan.

Minä en aina puhu kauniisti itselleni, mutta olen oppinut olemaan kiltimpi ja vähemmän kriittisempi. En ole mikään täydellisyys, joka ei koskaan tee virheitä.

Omalla kohdallani itselleni rumasti puhuminen liittyi huonoon itsetuntoon ja epävarmuuteen. Näitä dialogeja itsensä kanssa käsiteltiin jo terapiassa ja varmaan lukion psykan tunneillakin (en ole varma, mutta ylläri pylläri ei mitään uutta tässäkään).

Mietin kenelle tämä kirja on tarkoitettu. McKennan esimerkeissä kaikki henkilöt ovat menestyneitä, rikkaita tai muuten vain julkkiksia.

Löytyy olympiaurheilijaa (joka ei ensin meinannut pärjätä, mutta alkoikin sitten voittaa kilpailuja), lentopelkoista rock-tähteä (joka tosin parani lentopelostaan ja alkoi rakastaa lentämistä!), rikasta julkkista, joka kokee elämänsä tyhjäksi eikä edes raha tee onnelliseksi (kunnes yhtäkkiä...) ja plaa plaa.

Missä ovat ns. tavalliset ihmiset, jotka painivat ihan erilaisten ongelmien kanssa? Missä ovat velkavangit, työttömät, matalapalkkaiset penninvenyttäjät, ei-julkkikset jne. Ei ole näkynyt heitä tähän mennessä McKennan kirjassa. Helppohan se on mielikuvitella, kun on pari milliä tilillä ja palkattu siivooja.

Fiilikset elämänmuutoksen toisena päivänä: Kuinka tyhmänä McKenna noin yleisesti ottaen pitää ihmisiä? En siis ole ärsyyntynyt tästä kirjasta, vaan vilpittömästi alan ihmetellä, mikä tästä kirjasta tekee niin suositun, sillä tähän mennessä se ei ole tarjoillut yhtään uniikkia oivallusta.

Sasori, Female Prisoner

Joshuu 701-gô: Sasori (Female Prisoner-701: Scorpion), 1972

Nami Matsushima (Meiko Kaji) joutuu karmaisevan kiristyksen kohteeksi, jonka seurauksena hänen elämänsä hajoaa pirstaleiksi - ja hän joutuu vankilaan. Vankila ei ole mikään herkkupaikka kenellekään. Väkivalta ja seksuaalinen ahdistelu on arkipäivää.

Erään kidutussession päätteeksi Nami "kuolee". Hänet kääritään säkkiin ja heitetään metsään. Mutta kuollut hän ei olekaan, vaan virkoaa mielessään kypsyneet vihan hedelmät - ja ajatus kostosta.

Tämä elokuva on ensimmäinen osa neljän leffan sarjasta. Alla traileri, joka valitettavasti on huonolaatuinen eikä siinä ole edes tekstitystä. Elokuvahan on japaninkielinen.



Sasoria ei ole puheilla pilattu ja etenkin Nami on suurimman osan ajasta hiljaa. Hän ei turhia lörpöttele, mutta eipä tarvitsekaan, kun silmät kertovat kaiken. Meiko Kaji on uskomattoman lahjakas näyttelijä.

Luonnollisesti rakastuin tähän elokuvaan, mutta senhän tiesin jo ennen kuin edes katsoin sen. Meiko Kaji, joka tätä elokuvaa tähdittää, on eräs ikiaikainen suosikkini niin elokuvien kuin musiikin suhteen. Minulle mieluisin genre elokuvamaailmassa kauhun lisäksi ovat aasialaiset leffat.

Tässä vielä Sasori-sarjan "tunnusbiisi", joka ei tosin tässä osassa soinut kuin lopussa. Muissa osissa sillä lienee suurempi rooli.


Lady Snowbloodista olen kirjoittanut aiemmin täällä. Se on niinikään Meikon tähdittämä elokuva.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tankotanssijan elämänmuutos

Elizabeth Haynes: Revenge of the Tide

Genevievella on unelma, jonka hän toteuttaakin: hän karistaa Lontoon hektiset pölyt helmoistaan ja muuttaa ostamaansa asuntoveneeseen, joka sijaitsee Kentissä.

Unelmansa eteen Genevieve paiski töitä muulloinkin kuin päiväsaikaan. Säädyllisen päivätyön ohella hän heitti keikkaa iltaisin herrasmiesklubilla tankotanssijana.

Menneisyyttä hän ei kuitenkaan pääse pakoon ja se tuleekin karulla tavalla ilmi, kun tupaantuliaisten jälkeen veneen vierustalta löytyy ruumis. Genevieve tunnistaa ruumiin ja siitä alkaa ns. alamäki.

Kirja kertoo tapahtumia kahdessa tasossa. Eletään nykyhetkeä eli asuntoveneaikaa sekä ns. Lontoon aikaa, mikä tekee kirjasta koukuttavan. Asioita paljastuu sopivalla tahdilla, joten lukijakin saa kokea oivalluksen ja arvauksen ilot.

Minua kiinnosti kovasti jo itsessään tuo asuntoveneessä asumisen kuvaaminen. Täällähän niitä piisaa pitkin Thamesin vartta. Osa on ihan järkyttävässä kaatopaikkakunnossa, osa sitten siistimpiä. Asumiseen tarkoitettuja veneitä yhä rakennetaankin täällä ja sellainenon ihan omanlaisensa tyyli asua. Katso kuvia toisesta blogistani, jos kiinnostaa.

Kirja ei tietenkään ole mikään näin asut veneessä -teos, vaan kyseessä on ehta trilleri. Ruumiskin tosiaan löytyy, mutta kirjassa ei keskitytä murhatutkimuksiin, vaan lähinnä eri ihmisten välienselvittelyyn. Myös romanttinen aspekti on mukana.

En aina oikein pitänyt Genevievestä (oli ehkä vähän lortto, jos näin saa sanoa) ja joissakin kohdin kirja mielestäni oli epäjohdonmukainen. Samaan aikaan Genevieve nauttii työstään ja sitten yhtäkkiä se olikin rasittavaa eivätkä nämä muutokset tapahtuneet kronologisesti. Mietin olikohan kirjailijalla käynyt jokin muistilipsahdus tältä osin.

Kovin jännittävänä en kirjaa kokenut, mutta erittäin koukuttava se oli. Minun oli todella vaikea lopettaa lukemista ja nukahdinkin viime yönä naama kirjan päälle liimautuneena.

Mielenkiitoinen lukukokemus siis kaiken kaikkiaan ja ehdottomasti aion tutustua Haynesin ensimmäiseenkin kirjaan (Into the Darkest Corner). Tämä Revenge of the Tide on Haynesin toinen kirja.

Kirjaa ei käsittääkseni ole suomennettu, mutta englanninkielisenä sen saa ainakin AdLibriksestä.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Pari sanaa pojastani Kevinistä

Lionel Shriver: We Need to Talk about Kevin

Pohdin jokunen aika sitten, minkä kirjan lukisin seuraavaksi. Annoin teidän lukijoiden äänestää vaihtoehdoista ja eniten ääniä sai Poikani Kevin. Nyt se on luettu ja periaatteessa hyväksi havaittu.

Koska todella moni on jo tämän kirjan lukenut, sisältää tämä kirjoitus vihjaavia paljastuksia kirjan juonesta, joita et halua tietää, ellet ole kirjaa lukenut. Lopeta siis lukeminen tähän, jos olet aikeissa kirjan lukea!

Kun olin lukenut Keviniä about 150 sivua, keksin että haluan nähdä kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Sen sitten katsoinkin. Virhe.

Elokuva noudatteli aika uskollisesti kirjan tapahtumia ja yksittäisiä kohtauksia oli helppo tunnistaa. Siis siihen asti, kun oli kirjaa lukenut. Sitten alkoivatkin yllätykset.

Luulin ensinnäkin, että Kevin jäisi ainoaksi lapseksi. Olin myös olettanut, että Eva ja Franklin olivat eronneet. Noh, olivathan he periaatteessa - melko lopullisesti tosin.

Elokuvan katsominen oli virhe siinä mielessä, että se vei kirjan lukemiselta pohjan. Luin kirjan silti loppuun, mutta tietyllä tapaa se ei enää innostanut minua.

Kirjan alussa minua kiehtoi Evan ajatukset äitiydestä ja suhteesta lapseensa. Tai siitä, kuinka vaikeaa sen suhteen luominen oli ja kuinka hän odotti jotain suurta, jota voi kokea vain äitiyden myötä (niin kuin hänen ystävät vakuuttelivat). Ja mikä pettymys, kun sellaisia tuntemuksia ei tullutkaan.

Samastuin Evaan. Olen lapsirakas (olen myös nelinkertainen täti), mutta voin kuvitella, että minulle voisi käydä samoin kuin Evalle. Voin ymmärtää häntä monin tavoin, hänen "kaukokaipuutaan" ja itsenäisyyttään. Haluaan pitää Franklin yksin "itsellään". Minäkään en halua lapsia: minulla ei ole koskaan edes ollut vauvakuumetta.

Kävi vielä niin hassusti, että tämä kirja vain vahvisti sitä tunnetta. Toisaalta ei sitä tarvitse erikseen vahvistaa, koska tunne on muutenkin vahva, enkä ole enää vuosikausiin vakavissani miettinyt lapsen hankkimista. Ja nythän alan olla jo melko iäkäs ensisynnyttäjä.

Kaiken kaikkiaan kiehtova kirja siis. Ei vain olisi kannattanut sitä elokuvaa katsoa samaan aikaan. Ajoittain minua myös häiritsi kirjan "jaaritteleva" tyyli, se alkoi ajoittain puuduttaa. Ehdottomasti kuitenkin lukemisenarvoinen eli voin suositella lämpimästi!

torstai 13. syyskuuta 2012

Vaihtoehtokirjallisuutta pornopedoille

Kaikki seksihullut, nyt on oiva tilaisuus kokeilla jotain ihan muuta. Lukekaa vaihteeksi kirjallisuutta, jossa ei retostella doggy stylella saati piilotella salarakkaita vaatekomeroon!

Kadotettu maisema kulkee omia polkujaan ja ignoraa täysin nykyajan seksitrendin. Jos käyt vielä kuumana Fifty shadesin jäljiltä, Kadotettu maisema on hyvä tapa viilentää libidoa ja keskittyä vaihteeksi elämän turhuuden pohtimiseen sympaattisessa seurassa.

Kirjassa on kyllä juoni, joten ei ole pelkoa siitä, että täytyy lukea reilun sadan sivun verran lässytystä kaiken turhuudesta. Ja oikeastaan kaikki ei ehkä olekaan turhaa.

Kadotettu maisema on lämminhenkinen ja pohdiskeleva kirja, joka on mukava keidas kaikenikäisille. Kirja on pääasiassa suunnattu aikuisille, mutta ehkä sitä voisi lukea myös lapselle iltasatuna. En tiedä, kun ei ole lapsia eli en ole voinut testata - testatkaa te!

Tavoistani poiketen kirja ei sisällä myöskään verta ja suolenpätkiä (paitsi ihan vähän, mutta niillä ei retostella ja mässytellä) eli nyt joku kysyy, että whatta fuck: eihän tuollaista paskaa kukaan jaksa lukea. Ei seksiä, ei verta, ei mitään!

Noh, hommatkaa kirja ja päättäkää itse!


Laittaisin mieluusti linkkejä paikkoihin, joista kirjaa saa, mutta valitettavasti ei ole hajua koko asiasta. Bod on ilmoittanut, että kirja on myynnissä, mutta eipä ole näkynyt edes Bodin omilla sivuilla.

Jahas, tätä mainosta kirjoitellessa kirja olikin ilmaantunut Bodiin - menkää katsomaan ja saa sen tilatakin!

Anyway, lisään kyllä linkit heti kun kirja jostain löytyy. Kadonnutta kirjaa - ja maisemaa - odotellessa haluan kiittää muutamaa ihanaa ihmistä (joita kutsun ystäviksi) heidän avustaan tässä projektissa.

Susu Petalia kiitän hänen kannustuksestaan ja ihan konkreettisesta avustaan tämän kirjan valmistelussa. Susun neuvojen avulla pääsin alkuun Bodin kanssa, joka sivumennen sanoen aiheutti hiusteni harmaantumisen etuajassa. Kiitos siis, rakas ystävä!

Typo-blogin Aria kiitän pitkästä pinnasta ja auliudesta auttaa ja olla tukena kirjan saattamisessa painokuntoon. Hän jaksoi kannustaa ja neuvoa kärsivällisesti, vaikka omat hihani olivat lähes liekeissä. Kiitos Ari, ilman sinun apuasi ei tämä kirja olisi nähnyt päivänvaloa vieläkään!

Ari on itsekin juuri julkaissut kirjan, Kulkea varjojen päällä putoamatta. Käykää ihmeessä tutustumassa siihen, kirja on kuin helmi, herkkä taideteos!

Kiitokset myös ihanille ystävilleni, jotka testilukivat kirjan: Välitila-äiti Heljälle ja Espressobreikin Karkille, love you!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

1. päivä: Kuka sinä todella olet?

1. päivä: Kuka sinä todella olet? (sivut 25-47)

Elämänmuutoksen ensimmäinen päivä alkaa kysymyksellä Who are you, really?

Luvun alustus:

"Discover your true potential and become the person you really want to be." (s.25)


Alustuksen jälkeen seuraa tarina/mielikuvitusleikki pienestä ihmisestä ja jättiläisestä. Tarina on lyhyt ja sen luettua selviää (tai minä tulkitsen sen niin), että pieni ihminen tarkoittaa lasta, jättiläiset aikuisia.

Tarinan lopussa sinusta kasvaa jättiläinen. Tarina on symbolinen ja kuvaa sitä koodistoa, joka meihin iskostetaan jo lapsesta lähtien.

Sen jälkeen McKenna kertoo Korean sisällissodan aikana tapahtuneesta kiinankorealaisten aivopesusta kommunisteiksi. Kyseessä on hienovarainen aivopesu (ei kiduttaminen), joka perustuu mielikuviin itsestä. Jutun pointti on se, että jos tarpeeksi kauan uskomme olevamme jotain, myös ympäristö alkaa tukea tätä näkemystä.

Voin jo nyt sanoa, että tämän kirjat opit perustuvatkin pitkälti mielikuviin, tietyllä tavalla itsensä manipuloimiseen ajattelemaan toisin. Ei siis mitään uutta auringon alla toistaiseksi.

Luvun tarkoitus on kasvattaa tietoutta itsestä ja sitä vasten tulee pohtia kolme asiaa:


1. Millainen teeskentelet olevasi ts. miten haluaisit että muut näkevät ja ajattelevat sinusta.

2. Millainen on negatiivinen minäkuvasi ts. miten pelkäät ihmisten näkevän ja ajattelevan sinusta.

3. Millainen on aito minäsi ts. millainen olet (kuvitelmissasi), jos et mieti, mitä muut mahdollisesti sinusta ajattelevat, olettavat jne. tai jos sinun ei tarvitsisi pelätä.

Näihin kohtiin liittyi kysymyksiä, joita en tähän kopioi. En niinikään ryhdy erittelemään omia löydöksiä itsestäni, joissa ei sinänsä ollut mitään uutta.

Plussaa voin ehkä antaa siitä, että kirjan avulla on helpompi analysoida itseään järjestelmällisesti. Ja minuahan tässä motivoi myös se, että kirjoitan kustakin päivästä mietteeni.

Tunnustan tässä vaiheessa suoraan, etten tiedä jaksaisinko kahlata tätä kirjaa ajatuksella läpi, jos en kirjoittaisi siitä blogiini. Nyt on ikään kuin pakko miettiä, koska enhän muuten voi kirjoittaa tästä mitään.

Alla eräs sitaatti kirjasta:

"The key programmes of human behaviour are habit and imagination, and they are far more powerful than logic and willpower will ever be."

Sitaatti avataan kirjassa hienosti, mutta en käy sitä toistamaan. Sen sijaan olen jo aikoja sitten oppinut, että kaikkea ei voi järkeistää. Varsinkaan tunteitaan ei voi järkeistää.

Järjen ja tunteiden ristiriitaa olen käsitellyt useita vuosia terapiassa, joten minun on helppo yhtyä tuohon ajatukseen. Se vahvistaa myös sitä käsitystäni, että tässä(kin) kirjassa on kyse mielikuvien avulla vaikuttamisesta itseen.

Kuuntelin cd:n vain kerran. En jaksa samaa lätinää kuunnella kahta kertaa päivässä. Nämä postaukset muuten tulevat päivän viiveellä eli tämä ensimmäinen päivä oli jo eilen. Varaan itselleni vuorokauden aikaa kirjoittaa mietteitäni, joten siksi näin.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Elämänmuutos seitsemässä päivässä: Cd-levy

Ennen kuin siirryn käsittelemään itse kirjaa, sanon pari sanaa kirjan mukana tulleesta cd-levystä, joka toimii eli on ehjä.

Heti esimmäisen päivän alussa näet muistutettiin, että olethan kuunnellut cd-levyn. En tietenkään ollut. Selvisi myös, että levy pitäisi kuunnella kaksi kertaa päivässä.

Tässä kohden saatan fuskata säännöissä, koska nauhoite kestää puolisen tuntia. Luulin, että cd:llä olisi joka päivälle eri lätinät, mutta ei: samat horinat pitäisi kuunella kahdesti päivässä!

En tiedä onko minusta siihen. Lupaan kyllä yrittää, koska muutenhan elämä ei ehkä muutukaan ja sitten mietin koko loppuelämäni olisiko sittenkin pitänyt kuunnella kaksi kertaa.

Anyway, nauhoite alkaa lyhyellä rentoutumisjaksolla. Sen kuuntelemista varten suositellaan istumaan mukavassa asennossa tai peräti menemään makuulle. Ja mielellään silmät kiinni. Eli ilmeisesti ei voi hyötyköyttää aikaa vaikkapa tiskaamalla samalla.

Ei sillä, että olisin kovin kiireinen, mutta ensimmäinen testikuuntelukerta alkoi vähän tympäistä. Ehkä se johtui siitä, etten ollut varautunut niin pitkään sessioon.

Taustalla soi rentouttava, mystinen mietiskelymusiikki ja möreä miesääni lätisee kannustavia lauseita ja maalailee mielikuvia onnellisesta elämästä, alitajunnan työskentelystä jne. Eli ihan perinteistä kannustavaa lätinää runsaalla toistolla, että varmasti menee alitajuntaan asti. Cd:n logiikka perustuu siis "aivopesuun".

Sanon suoraan, että en tykännyt ja voin vannoa, että yritin kovasti. Lojuin sohvalla kuulokkeet korvilla silmät ummessa ja kuuntelin kuuntelin kuuntelin. Loppupuolella alkoi kuitenkin keskittyminen herpaantua ja aloin vaellella kuulokkeet päässä ympäri huonetta. Sitten nauhoite onneksi loppui.

Tämä kaikki tapahtui jo eilen. Arvaas mitä aion nyt tehdä? No mennä sohvalle makaamaan ja pistää levyn pyörimään. Nyt on aamuaivopesun aika! Sitten voinkin siirtyä lukemaan itse kirjaa (eilen en nimittäin sitten enää jaksanutkaan, vaan toivuin loppupäivän cd-levystä) eli mahdollisesti huomenna päästään itse asiaan.

Elämänmuutoksen säännöt pähkinänkuoressa:

Yksi luku kirjaa per päivä.
Cd-levyä kaksi kertaa per päivä.


perjantai 7. syyskuuta 2012

Elämänmuutos seitsemässä päivässä: Alustus

Kerroin eilen Paul McKennan kirjasta Change Your Life in 7 Days, jonka löysin charity shopista parilla punnalla.

Aion todellakin referoida blogiini kunkin päivän sisällön ja siitä heränneet mietteeni. Etenen kirjassa oman aikatauluni mukaan eli silloin kun huvittaa.

Tyylini saattaa olla sarkastisen skeptinen, ja sisältää huonoa huumoria, joten jos nuttura kiristää, kannattaa ehkä skipata tämä sarja.

Tästä kaikesta huolimatta otan kirjan "vakavasti" eli teen vaaditut "läksyt" ja yritän kuunnella mukana tullutta cd-levyä (jos se toimii, en ole vielä jaksanut testata).

Aion kuitenkin olla rehellinen ja kertoa suoraan, mitä ajattelen enkä kaunistele ajatuksiani. Kirja ehkä muuttaa jotain tai sitten ei. Tällä hetkellä olen lähinnä kriittisen utelias.

Luvassa on siis hyvin subjektiivisia ajatuksia ja kokemuksia. Kenties joku muu kirjan lukenut on kokenut tai kokee sen ihan eri tavalla kuin minä. Se on ihan ok eli ei kannata vetää hernemaisseja sieraimiin, jos olen hieman sarkastinen. En arvostele tässä ketään, vaan kerron ainoastaan omista kokemuksistani.

Tässä aamusella luin kirjan esipuheen/esittelyn (sivut 11-23). Tosin ennen kuin pääsin edes sinne asti eteeni lävähti varoitus.


Aijaa, tähänkö tyssäsi elämänmuutokseni? Noh, en soittanut lääkärille, vaan rohkeasti otin elämän haltuuni ja jatkoin eteenpäin.

Esittely on tyypillinen ns. self help -kirjoille, jollaiseksi tämänkin lasken. Mitään ei varsinaisesti kerrota, vaan jaaritellaan siitä, kuinka elämä muuttuu, kun toimit kirjan ohjeiden mukaan jne.

Tyypilliseen tapaan myös mainitaan, että saatat olla epäuskoinen kirjan metodeja kohtaan, mutta tulet huomaamaan (käytän tahallisesti tuota epäkelpoa "futuuri"-ilmaisua, jota ei suomen kielessä ole) sitä ja tätä ja plaa plaa.

Minulla on ongelma tällaisen kielenkäytön kanssa: siis että kirjailija kertoo jo etukäteen, mitä tunnen ja miten reagoin ja miten jatkossa tulen tuntemaan. Mutta juu, ymmärrän että tämä kaava nähtävästi toimii, kun sitä niin usein tällaisissa kirjoissa käytetään. Kai siitä tulee monille samastumisen tunne, kun kirjailija tietää ennakkoluuloista.

Minä en ole tällä matkalla muutokseen yksin. Paul McKenna kulkee mukanani: me teemme tämän yhdessä! Minun tarvitsee vain noudattaa Paulin ohjeita ja elämäni muuttuu seitsemässä päivässä.

Esittelyssä ei ole minulle mitään uutta. Se sisältää hienoja sitaatteja oman elämänsä haltuun ottamisesta ja positiivisesta ajattelusta. Paul mainitsee myös "yhdessä yössä tapahtuvasta ihmeestä". Fobioitakin on kuulemma voitu parantaa muutamassa minuutissa. Niskavillani nousivat pystyyn.

Oikeasti kirjan ydin lienee tässä sitaatissa:"If you don't take control of your life, someone else will." Plus tietty positiivisessa ajattelussa.

Minulla on joitakin tavoitteita itseni suhteen ja kirjaan ne tähän. En tosin kaikkein salaisimpia ja pimeimpiä puolia, mutta ne, jotka kestävät ns. päivänvalon.

Itseluottamuksen ja -tunnon kehittäminen
Rohkeuden kasvattaminen ts. tietyistä peloista eroon pääseminen

Saatan kuulostaa hyvinkin kriittiseltä, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi motivoitunut ja utelias lukemaan, mitä kirja tuo tullessaan. Perustin ihan oman kategoriankin, elämänmuutos, tälle postaussarjalle.

Eli to be continued... En tosin vielä tiedä, milloin.

torstai 6. syyskuuta 2012

Kirjoja tulee ovista ja ikkunoista

Tein tänään charity shop -kierroksen, koska teki mieli hiplailla kirjoja. Mukaan lähtikin seitsemän kirjaa.

Charity shopit ovat siis vastaavia kuin Suomessa esim. jotkut lähetystön kirppikset: niissä on vaatteita, kirjoja, lasitavaraa jne. Tuotot menevät hyväntekeväisyyteen.


Täällä on kirjat melko edullisia Suomeen verrattuna, joten on todella vaikea estää itseään ostelemasta kirjoja. Pitää varmaan kohta muuttaa isompaan asuntoon, että kirjat mahtuu!

Ihan mielenkiinnosta ostin Paul McKennan kirjan Change Your Life in 7 Days. Olen lukenut paljonkin vastaavanlaisia kirjoja joskus aikoja sitten: mikään ei muuttunut. Ja kaikkia kirjoja en edes koskaan jaksanut lukea loppuun asti.


Tämän kohdalla ajattelin kokeilla sellaista, että kirjaan ajatuksiani ja kommenttejani tästä kirjasta jokaisen päivän osalta. Referoin kunkin päivän sisällön ja siitä heränneet mietteeni. En lupaa tehdä tätä viikon aikana, vaan aina silloin, kun saan yhden päivän osuuden luettua.

Toisin sanoen kirjan seitsemän päivää voi minulla kestää tyyliin seitsemän kuukautta, heh. No ei, yritän hoidella homman maksimissaan kahdessa viikossa. Ei olisi suuri homma lukea joka toinen päivä. Varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla hitaampi.

En ole vielä edes aloittanut kirjaa, mutta tavoitteeni on lukea edes esipuhe huomenna. Ja testata toimiiko kirjan mukana tullut cd-levy.

~~~

Oletko huomannut, että Amman Lukuhetkissä on nyt meneillään Copycat-äänestys! Käy ihmeessä tsekkaamassa kannet: ovat todella upeita! Tässä suora linkki äänestyspostaukseen. Äänestysaikaa on 16.9. kello 22.00 asti.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kadonneita ihmisiä ja kuolleiden sieluja

Susan Hill: The Various Haunts of Men

Kirjan kansi: Halo Images
Olen aiemmin lukenut Susan Hilliltä yhden kirjan, The Small Hand. Se ei tehnyt järin suurta vaikutusta minuun juonensa puolesta, mutta pidin kovasti Susan Hillin tyylistä kirjoittaa. Oli myös mukava lukea vaihteeksi ns. kummitustarina.

Siksipä hommasin taannoin tämän The Various Haunts on Menin, kun se sattui kävelemään kaupassa vastaan. Oletin nimen perusteella, että samalla kummitusteemalla mennään jatkossakin. Vaan eipä menty. Tämä kirja on enemmänkin trillerimäinen poliisikirja.

Selvisi myös, että tämä on poliisi Simon Serrailler -sarjan ensimmäinen osa. No mikäpä siinä, tykkään lukea kirjasarjojakin, joten yksi uusi lisää ei ole pahitteeksi.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen, idylliseen kaupunkiin nimeltä Lafferton. Kaupungin seesteinen rauha särkyy, kun ihmisiä alkaa katoilla kummallisesti, jälkiä jättämättä.

Vastikään kaupunkiin muuttanut poliisinainen, Freya Graffham, on tiiviisti mukana tutkimuksissa.

Itse asiassa kirja pyörii melkoisen paljon nimenomaan Freyan ympärillä. Enemmän kuin itse Simon Serraillerin, joka jää tietyssä mielessä lukijalle vielä melko mysteeriseksi. Luulenpa kyllä, että se on tarkoituskin eli en moiti kirjailijan tyyliä. Eiköhän Simonin hahmo valotu enemmän seuraavissa kirjoissa.

Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää poliisitutkimusta ja selvittelyä. Saalla tutustutaan Laffertonin kylään ja moniin siellä asuviin henkilöihin, jotka ovat tavalla tai toisella tekemisissä toistensa kanssa. Hill kuvaa mielenkiintoisesti mm. Serraillerin sisaren työtä sekä lääkärinä että yksityishenkilönä.

Eräänä keskeisenä teemana on myös ns. vaihtoehtohoidot lääketieteen rinnalla. Lukija pääsee kirjan siivellä käymään myös henkiparantajalla ja istunnoissa, joissa otetaan yhteyttä kuolleisiin läheisiin.

Henkilögalleria on kohtalaisen laaja, mutta Hill osaa tuoda henkilöt lähelle siten, ettei minulla ainakaan ollut ongelmia muistaa kuka kukin oli, eikä hän sorru pikkutarkkaan kuvailuun ja jaaritteluun.

Kaiken kaikkiaan siis mielenkiintoinen aloitus uudelle kirjasarjalle. Listaan tähän alle kaikki sarjassa ilmestyneet kirjat lähinnä itselleni muistiinpanoksi. Nimen perässä julkaisuvuosi.

1. The Various Haunts of Men, 2004 (tässä postauksessa)
2. The Pure in Heart, 2005
3. The Risk of Darkness, 2006
4. The Vows of Silence, 2007
5. The Shadows in the Street, 2010
6. The Betrayal of Trust, 2011
7. A Question of Identity, 2012

Kirjasarjaa ei ole käsittääkseni käännetty suomeksi, mutta englanniksi näitä saa AdLibriksestä.

***


Edellisen postauksen kirjaäänestyksen voitti Leonel Shriverin We Need to Talk about Kevin eli luen sen seuraavaksi. Kiitos teille kaikille äänestykseen osallistuneille!