Hae tästä blogista

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Älä liiku

Tänään tulee telkkarista Margaret Mazzantinin kirjan pohjalta tehty elokuva Älä liiku. Olen lukenut kyseisen kirjan ja senpä takia tuo elokuva osui silmiini.

Ajattelin yrittää ihan mielenkiinnosta katsoa kyseisen elokuvan. Aihe ei toisaalta minua kummemmin kiinnosta, mutta ainakin kirjana Älä liiku oli erinomainen.

Arvioni kirjasta täällä.

Elokuva tulee ykköseltä tänään ja se alkaa kello 21.30. Jaksankohan valvoa niin myöhään...

***
Edit. 25.7.

Kuva on lainattu täältä.



Nauhoitin Älä liiku ja katsoin sen tänään. Täytyy sanoa, että olin tosi skeptinen elokuvaversion suhteen, mutta toisaalta pidän Penélope Cruzista näyttelijänä, joten siksi uskalsin katsoa leffan.


Elokuva noudattelee aika uskollisesti kirjan linjausta. Täytyy kyllä sanoa, että jos en olisi lukenut kirjaa, niin en ole varma kuinka paljon olisin saanut elokuvasta irti. Kyllä se ihan selkeä oli, mutta elokuvissa usein joudutaan karsimaan aika paljon.


Visuaalisesti pidin elokuvasta todella paljon ja italian kieli on musiikkia korville. Tässä elokuvassa oli myös käytetty kauniisti musiikkia tunnelmienluojana. Ei sillä, etteikö muissa elokuvissa niin tehtäisi, mutta tässä elokuvassa se on erityisen onnistunutta. Kannatti katsoa!


En ryhdy tässä selittelemään juonta, sen voi lukea täältä, jos kiinnostaa.



torstai 23. heinäkuuta 2009

Lisbethin tarina



Stieg Larsson: Tyttö, joka leikki tulella

Tämä on trilogian toinen osa ja se jatkaa suunnilleen siitä, mihin Miehet, jotka vihaavat naisia päättyi. Aikaa välissä on kulunut vain noin vuosi.

Ensin täytyy sanoa, etten muista milloin olisin lukenut vajaat seitsemänsataa sivua näin nopeasti. Tai no joo, ehkä silloin kun luin Miehet, jotka vihaavat naisia.

Larssonilla on jokin maaginen kosketus, joka koukuttaa lukijan niin pahasti, ettei kirjaa voi päästää käsistään kovin pitkäksi aikaa kerrallaan.

Kirjan nimen voi ymmärtää sekä symbolisella että kirjaimellisella tavalla. Molemmat tulkinnat ovat oikeita ja olemassa. Lisbethin elämä nimittäin on tässä kirjassa varsinaista tulella leikkimistä.

Se kaikki paha, johon viitattiin ensimmäisessä osassa, alkaa myös hiljalleen paljastua sekä lukijalle että vähän muillekin.

Wennerstömin rahoilla rikastunut Lisbeth Salander palaa noin vuoden kestäneeltä ulkomaanreissultaan. Ei kestä kauan, kun hänet etsintäkuulutetaan epäiltynä raa’asta kaksoismurhasta.

Salanderilla on aika vähän ystäviä, mutta sitäkin enemmän löytyy epäilijöitä. Virallisten papereiden mukaan Salanderia pidetään väkivaltaisena mielipuolena.

Töksähtelevästä ja epäsosiaalisesta käytöksestään huolimatta Salanderilla on muutama todellinen ystävä, joiden apu on nyt korvaamaton. Salanderin ongelma vain on, ettei hän luota keneenkään.

Tyttö, joka leikki tulella on ennen kaikkea Lisbethin tarina. Ensimmäisestä osasta tutut henkilöt ovat kyllä mukana, mutta esim. tällä kertaa Mikaelilla ei ole aikaa rampata sängyssä niin tiuhaan, vaikka tokihan hänellä on – Erikan lisäksi – rakastajatar. Ei tietenkään mikään vakisuhde, vaan normi panosuhde.

Odotan innolla, että saan Pilvilinnan, joka romahti. Vielä en viitsi sitä ainakaan tilata, odottelen hintojen alenemista vielä hetken. Tai ostan sen divarista, jos löydän.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Jäljet lumessa

Olen vähän jäljessä näiden lukemisteni kirjaamisen kanssa, mutta yritän edelleen ottaa kiinni. Minulle on siis itselleni tärkeää, että luetuista kirjoista jää tänne jälki minua itseäni varten.

Anna Jansson: Jäljet lumessa



Pastorin 14-vuotiaan tytön murha pistää koko Kronvikenin sekaisin. Kuka on murhaaja ja missä motiivi?

Ruumis löydetään suunnilleen sivulla 120. Sitä ennen Jansson tutustuttaa lukijat Kronvikeniin ja joihinkin sen asukkaisiin. Erityisesti Pastorin, hänen uuden vaimonsa ja tyttären perhe-elämään tutustutaan.

Papin tytär ei olekaan mikään enkeli, vaan kapinallinen teini. Pastori ei tosin itsekään ole mikään pyhimys, vaan tavallinen ihminen, joka on tehnyt muutamia kohtalokkaita virhearviointeja elämässään.

Murhaa alkaa tutkia rikostarkastaja Maria Wern. Maria Wernin rooli kirjassa on aika pieni ja pinnallinen. Avioliitto hänellä on vähän solmussa ja ihastustakin pukkaa tai on ainakin pukannut erääseen toiseen henkilöön.

Marian Työtoverilla on bulimia, joka tosin käsitellään ikään kuin vain mainitsemalla se. Werniltä ei tukea heru bulimikko-työtoverilleen, vaan häntä pidetään lähinnä vitsinä.

Tämä on ensimmäinen Janssonilta lukemani kirja. Se ei tehnyt minuun vaikutusta. Jollakin tapaa tämä oli hyvä, mutta samaan aikaan jotenkin pitkästyttävä.

Lue lisää kirjasta täältä.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Tuntematon

Karin Alvtegen: Tuntematon



En ole jaksanut päivittää tässä välissä kaikkia lukemiani kirjoja, mutta yritän ottaa nyt kiinni.

Olen lukenut Alvtegenilta yhden kirjan aiemmin, Petos. Petos oli ihan ok, mutta en muista siitä enää paljonkaan. Ilmeisesti se kuitenkin oli jollakin tapaa vaikuttava, sillä Alvtegenin nimi jäi mieleeni.

Tuntemattomassa käydään läpi Sibyllan elämää. Sibyllä on lähtöisin yläluokkaisesta perheestä. Kuitenkin hän päätyy laitapuolen kulkijaksi ja pummiksi. Sibyllalla ei ole kotia eikä (periaatteessa) tuloja, vaan hän elää kadulla nukkuen milloin missäkin.

Sibyllan tuntematon elämä kuitenkin muuttuu, kun hänet etsintäkuulutetaan murhasta. Sibylla on tosiaan ollut murhapaikan kupeessa, mutta ei ole tehnyt murhaa. Puhdistaakseen maineensa ja saadakseen jatkaa tuntematonta elämäänsä hänen on löydettävä oikea syyllinen.

Sibylla törmää sattumalta teini-ikäiseen poikaan, joka haluaa auttaa Sibyllaa. Kirjassa paljastuu hiljalleen se syy, joka johti Sibyllan eristäytymiseen suvustaan.

Tuntematon on mielenkiintoinen kirja, jonka halusi lukea nopeasti. Uskottava? Sitä se ei ollut, mutta pitääkö dekkarin ollakaan? Kaiken kaikkiaan Tuntematon oli hyvin viihdyttävä kirja ja ainakin minua se houkutteli lukemaan muitakin Alvtegenin kirjoja.

Jos tätä Alvtegenin kirjaa pitäisi verrata johonkin, niin kenties Minette Waltersin kirjat olisivat lähin vertailukohta.

Lue kirjan takakansi täältä.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Uimataito


Niina Hakalahti: Uimataito



Ahmet on muuttanut Turkista Suomeen kymmenisen vuotta sitten. Ahmet pelkää vettä, Ahmet ilmoittautuu uimakouluun oppiakseen uimaan.

Kristiina on kuusivuotiaan Santerin äiti. Kristiina on neuroottinen. Oikeastaan Kristiina on myös varsinainen kärjistetty malliesimerkki siitä, mitä kaiken maailman humpuukin lukeminen ja omaksuminen voi saada aikaan.

Kristiina esimerkiksi noudattaa jostain lukemaansa kasvatusmetodia, jossa lasta ei saa pakottaa. Seuraukset ovat aika hyvin nähtävissä Santerin käytöksessä ja ne ovat mielestäni kuvattu aika realistisesti. Millainen tulee lapsesta, jolta ei periaatteessa voi kieltää tai vaatia mitään, koska ei voi pakottaa?

Erkki on Kristiinan mies, joka on leipiintynyt työhönsä. Erkki edustaa kirjassa ilmeisesti kiireistä aviopuolisoa, jolla ei ole aikaa lapselleen saati vaimolleen. Erkki on myös äkkipikainen ja hänen tunne-elämänsä on kuin vuoristorata eikä hän oikeastaan kykene asettumaan toisten asemaan. Minä minä, on hänen mottonsa.

Marja on Kristiinan ystävä, jonka arki on ainaista huolta rahojen riittämisen takaamiseksi. Marja hurahtaa milloin mihinkin, kerran kokeilemaan musliminaisen elämääkin hunnun alla. Marja vaikuttaa aluksi mukavan rennolta, mutta pinnan alta alkaa paljastua kaikenlaista.

Marja onkin oikeastaan ainoa kirjan henkilö, joka yllättää. Muut henkilöt ovat aika samanlaisia alusta loppuun, eivät opi mistään eivätkä juuri osaa tarkastella omia tekemisiään ja motiivejaan objektiivisesti, vaan toistavat johdonmukaisesti omaksumiaan ihanteita, vaikka normaalijärjellä varustettu ihminen varmaan voisi jo jossain vaiheessa kyseenalaistaa niitä omia metodejaan. Ja tällä viittaan erityisesti Kristiinaan.

Mutta niin, kirjan hahmothan ovatkin selkeästi kärjistettyjä. Se lienee kirjan tyyli, joka onkin aika hauska ja sai minutkin monta kertaa nauramaan. Niina Hakalahdella on kynä hallussaan ja hän tosiaan osaa viihdyttää lukijaa.

Jossain vaiheessa tuo sanailu ja huumori alkoivat kuitenkin kyllästyttää. Kirjan edetessä olisi alkanut toivoa jo jotain muutakin, kenties edes pienen pientä kehitystä itse ihmisiin. Ainoa selväjärkinen tässä kirjassa tuntui olevan Ahmet.

Kirjan takakannessa sanotaan, että Ahmet opettaa tietämättään Kristiinan kellumaan. Kuvaus on tietenkin symbolinen, mutta itse en löytänyt tätä symboliikkaa kirjasta. Ahmetin ja Kristiinan tiet kun eivät oikeastaan edes kohtaa. He tietävät toistensa olevan olemassa, mutta siinä se.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin tästä kirjasta ja olen iloinen, että sen luin. Uimataito on hyvin erilainen kirja siihen nähden, mitä yleensä luen. Hakalahdelta on ilmestynyt muitakin (ainakin yksi tämän lisäksi) kirjoja ja ajattelin kyllä lukea nekin.

Lue kirjan takakansi Tammen sivuilta.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kuka varasti vauvan?


Eppu Nuotio: Maksu



Maksu jatkaa suunnilleen siitä, mihin kosto jäi. Aikaa on tässä välillä kulunut vain vajaa vuosi.
Kostossa Piillä ja komisario Juha Heinolla oli vireillä orastava suhde. Maksussa heidän suhteensa jatkuu, mutta ei ihan ongelmitta.

Suhde Piin ja Heinon välillä on kuitenkin vain aika ohkainen sivujuonne. Kirjassa keskitytään etsimään varastetun 9-kuukautisen vauvan mysteeriä. Kuka varastaa vauvan kesken päiväunien rattaistaan?

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, kyseessä on eräänlainen kosto. Tai oikeastaan muistutus. Mutkikkaaksi Piin kannalta asian tekee se, että hänen veljensä Joel sotketaan tapaukseen.
Armaasta komisariostakaan ei ole paljon tukea tässä tilanteessa, sillä kesken sairasloman (Heino loukkasi selkänsä Kostossa) töihin kiiruhtaneella Heinolla ei ole aikaa – tai halua – Piille.

Nuotiomaiseen tapaa teksti on iskevää ja nopeasti eteenpäin kulkevaa. Turhat korulauseet on (melkein) jätetty pois niin kuin muissakin Pii Marin –sarjan kirjoissa.

Tässä Nuotio on tosin ryhtynyt jopa hieman runolliseksi kuvauksissaan, jotka eivät mielestäni oikein istuneet kirjan tyyliin. Ne herättivät minussa lähinnä hilpeyttä.

Ihan pakko kerätä pari esimerkkiä tähän:

"Otsikoiden lasersäteet sokaisivat hänet."

"Hän kuunteli ujeltavaa tuulta ja yltyvää pakkasta, sen rautaterässaappaiden potkuja."

"Pakkasviima polttaa nielurisoja..."

"Vedet juoksevat silmistä, kun hän huutaa eikä metsä vastaa."

"Kuumat maalisuikaleet putoilevat valkoiseksi maalatusta katosta hänen kasvoilleen, tapetin läpi työntyy tulen musta sormi."


Tunnustusta Nuotiolle täytyy antaa siitä, että hän osaa kirjoittaa mukaansa tempaavasti. Tämäkin kirja tuli ahmittua yhdessä päivässä, vaikka eipä noita sivujakaan liikaa ollut. Ihan riittävästi kuitenkin tähän kirjaan.

Lukijan on aika turha osallistua vauvamysteerin selvittämiseen, sillä vinkkejä tulee aika harvakseltaan ja ne painavimmat tulevat vasta kirjan lopussa, kun asia muutenkin alkaa ratketa. Joistakin se on mukavaa, mutta minusta olisi ollut kiva osallistua spekulointiin.

Tähän Pii Marin –sarjaan on olemassa vielä yksi jatko-osa (aiempien Mustan, Koston ja Maksun lisäksi), Varjo. Sitä en ole vielä lukenut, mutta aion kyllä lukea senkin.
Jokin kummallinen koukku näissä kirjoissa kuitenkin on, mikä pakottaa lukemaan ne kaikki – siitä huolimatta, että itse en oikeastaan pidä Pii Marinista.

Nämä kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, sillä viittauksia edellisiin jaksoihin on aika paljon.

Aiemmat arvioni:


torstai 2. heinäkuuta 2009

Mies, jolla käy flaksi



Stieg Larsson:
Miehet jotka vihaavat naisia

Tästä kirjasta on kirjoitettu jo niin paljon, että tekisi itse mieli jättää kokonaan kirjoittamatta.

Tai kertoa vain, että hyvä kirja, kannatti todellakin lukea ja innolla odotan saavani käsiini ne loput kaksi jatko-osakirjaa.

Täytyy sanoa, että näin nopeasti en ole aikoihin lukenut noin kuuttasataa sivua. Koukuttava kirja kaiken kaikkiaan.

Sen kummempia en viitsi tästä kirjoittaa (ei siksi, ettei kirjasta olisi mitään sanottavaa, mutta tästä on kohuttu jo niin paljon, etten usko minulla olevan mitään uutta sanottavaa), mutta pari sanaa päähenkilöstä, toimittaja Mikael Blomkvistista on pakko sanoa.

Häntä on kehuttu mukavaksi mieheksi, josta ei voi olla pitämättä. Minulle taas tuli tunne, että Larsson on luonut monen miehen salaisen ihanteen: Mies, jolla käy jatkuva flaksi, potenssi pelaa eikä tarvitse huolehtia sitoutumisesta.

Minua ihan jännitti kirjaa lukiessani, että ei kai hän aio panna jokaista naispuolista naamaa, joka kirjassa esiteltiin. Ehdin jo huolestua Hedestadin kahvilanpitäjänkin puolesta, että ei kai sitäkin.

Takakansi:

Mikael ”Kalle” Blomkvist, taloudesta kirjoittavan Millennium-aikakauslehden vastaava toimittaja, on pulassa. Hänet tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan. Mahtava paljastusjuttu teollisuuspohatta Wennerströmin hämäräbisneksistä kaatui riittämättömiin todisteisiin, ja Wennerström aikoo asianajajineen ajaa niin Blomkvistin kuin koko lehdenkin puille paljaille.

Kaiken keskellä Blomkvist saa uransa erikoisimman tarjouksen, kun sukufirman entinen johtaja Henrik Vanger lähestyy häntä. Vanger haluaa Blomkvistin selvittävän mitä tapahtui hänen veljentyttärelleen Harrietille, joka katosi elokuisena iltapäivänä vuonna 1966. Tätä suljetun tilan mysteeriä ei kukaan ole koskaan onnistunut ratkaisemaan. Vangerin lupaama palkinto on mitä houkuttelevin: todisteet Wennerströmin rikoksista.

Blomkvist voi vain suostua ehdotukseen. Hän saa avukseen nuoren, tunnehäiriöisen mutta nerokkaan Lisbeth Salanderin, joka on erikoistunut ihmisten yksityiselämän tonkimiseen. Tapaus vie heidät yhä syvemmälle kohti Vangerin perheen ja samalla kansankodin sisällä vellovaa mustaa menneisyyttä: rasismia, vihaa ja veritekoja.