Hae tästä blogista

lauantai 17. tammikuuta 2009

Hyvä sängyssä

Keksin Jennifer Weinerin kirjan Hyvä sängyssä Hömpän Helmistä. Laitoin nimen muistiin ja jokin aika sitten kirja osui käteeni divarissa. Tietenkin ostin.





Cannie ehdottaan Brucelle, että he pitäisivät vähän taukoa. Bruce tulkitsee sen haluksi erota kokonaan. Tästä kaikesta lähtee liikkeelle tapahtumavyöry, josta Cannie saa lukea jopa lehdestä.

Bruce on saanut paikan Moxien kolumnistina ja siellä hän ruotii suhdettaan C:hen. Hänen ensimmäisen kolumninsa nimi on ”Elämää XL-kokoisen naisen kanssa”. On selvää, että C on yhtä kuin Cannie.

Olen oikeastaan ymmälläni siitä, miten hyvää luettavaa hömppä voi olla. Keskeiset henkilöhahmot ovat uskottavia, joskin Cannien ylistetty älykkyys jäi minulta huomaamatta. Pikemminkin hän vaikutti joiltakin osin enemmänkin keskenkasvuiselta aikuiselta ja kyvyttömältä hallitsemaan itseään.

Se ei kuitenkaan häirinnyt itse lukunautintoa. Olin vähän pelännyt, että kirja olisi yltiöromanttinen rakkaustarina, mutta sepä olikin kaikkea muuta. Toki tunteet ovat tärkeä elementti tässä kirjassa, mutta ei yksinomaan rakkaus, vaan koko ihmisen tunnekirjo.

Kirjassa tapahtuu muutama yllättävä käänne, joita en ainakaan itse olisi osannut arvata (ainakaan ihan heti). Kaiken kaikkiaan siis todella viihdyttävä kirja. En osaa tämän enempää tästä sanoa.

Lue kirjan arvostelu Hömpän helmistä – siellä on pidempi ja parempi kirjoitus!

3 kommenttia:

  1. Mulla on tuo kirja kanssa, mutta en ole päässyt siinä alkua pidemmälle. Ei sillä, että se olisi ollut niin huono, keskittymiskykyni vaan on toisinaan pakkasen puolella. Täytyisi se(kin) joskus ottaa uudestaan kätösiini.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kyllä lukea tämä! Mutta odottele ensin, että tulee sellainen otollinen lukuvaihe päälle, että jaksaa keskittyä. :)

    Itse suorastaan ahmin tätä kirjaa, se pysyi mielenkiintoisena koko ajan.

    VastaaPoista
  3. Pitääpäs tarttua tähän joskus! Kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.